"You tried your best and failed so miserably. The lesson is: Never try." - Homer J. Simpson

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Keski-iän villitys

Semmoinen on nyt sitten iskenyt. Ei, ei minuun tietenkään, mie saan vain niitä kriisejä enkä villityksiä, joiden pauloissa ottaisin mitään parikymppistä toy-boytä käsipuoleen tai vaihtaisin foorttia harrikkaan. Mutta niin siis Merkka. Ensin yksi aamu tässä kohdattiin tuossa kylänraitilla naapurin tiibetinterrieri. Se on Merkkaa vanhempi ja ollaan se säännöllisesti paristi viikossa koko Merkan eliniän siis kohdattu ja aina se räyhää fleksi pinkeänä mun koirille ja aina Mervi on mennyt olkapäitään kohauttaen ja silmiään pyörittäen ohi tyyliin voi v*ttu mikä uuvatti. Mutta nyt se keksi että voisi itsekin räyhätä ja lähti niskakarvat pystyssä (ekaa kertaa elämässäni näin Mervillä niskakarvat pystyssä!) haukkuen juoksemaan (juoksi kylläkin räyhäpetterin ohi ja palasi toki kuuliasesti mun luo kun kutsuin sitä, mutta silti!!!). Nooh, sitten metsässä kohdattiin yksi toinen naapuri juomassa aamukaljaansa ja Mervi juoksi sitä tervehtimään kuin vanhaa tuttua. Se ei pentuiän jälkeen ole koskaan mennyt ketään setiä - tai sen puoleen tätejäkään - moikkaamaan! (Ja ihmettelijöille jos jää vaivaamaan: on se ihan perussettiä täällä Peräkylässä kohdata umpimettässä naapurinsetä lauantai-aamuna klo 8 juomassa keppanaa.) Sitten Mervi kotona on useasti leikkinyt pöllimillään tavaroilla, äsken vetivät hirveät leikkirallit Mairen kanssa ja lenkillä roikkui Njodin kaulanahoissa, ei varmaan tarvinne mainita, ettei se ikinä niinkään ole tehnyt... Nyt on kyllä Mervin nuttura niin löysällä, että ihan ihmettelen, että mitä tästä vielä seuraa... Jännityksellä odottamaan jään. Tod. näk. se jossain vaiheessa taas vetää nutturan tiukalle ja palaa takaisin omaksi pirttihirmu-itsekseen.
Kummelin säämiestä lainaten: lunta sataa ja kaikkia vituttaa
Yksi yö näin unta, että tuli tsunami ja vei mun Tertun. Ikkunasta vain katsoin, kun vesimassat pyyhkivät Ratatietä ja siellä kaikkien autonraatojen ja muun irtosälän keskellä pienen Tertun kolmiokorvat. Juoksin ulos, mutta Terttu oli jo pyyhkiytynyt kaiken roinan mukana pois :-( Voi se oli ihan kauhea, kauhea uni. Ensin itkin sitä että mulla ei ole Tepaa enää ja sitten yritin takertua toivonrippeisiin että mitä jos joku sen onkin saanut pelastettua ja etsin sitä ja lähettelin eläinlääkäriasemille sen kuvaa ja sirunumeroa (oudon loogisesti toimin, noin absurdissa unessa) jos joku sen vaikka tuo lääkäriin. Oli ihanaa herätä ja todeta, että siinä se makaa kerällä, pää mun jalkojen päällä.
Tässähän minä :-)
Mitä äiti edellä
...sitä tytär perässä
Kyllä me vähän ollaan treenatakin ehditty. Perjantai-iltana käytiin taas Elinan, Sirpan ja Satun kanssa Homeetalla tokoilemassa. Olen yrittänyt opettaa Terttua hyppäämään, tai siis yritän tajuta, että miksi se ei mukaa osaa hypätä. Metsässä se menee miljoonaa eikä lähes koskaan kompastu mihinkään kaatuneeseen puuhun tai putoa ojaan tms., vaikka vauhti on ihan hirvittävä ja yleensä se jahtaa joko REMiä tai Merviä eikä näin ollen edes hirveästi keskity siihen, mihin sen tassut nyt osuu. Mutta se hyppy. Jotenkin mun nyt pitäisi saada se tajuamaan, että sen pitää itse katsoa koska sen kannattaa hypätä päästäkseen hyvin yli. Olen nyt tehnyt niin, että pistän hypyn toiselle puolelle targetin tai namialustan ja lähetän Terttua hyppäämään eri etäisyyksiltä. Joskus tosi kaukaa, joskus aivan läheltä. Ja näin tekniikka on ehkä? vähän? parantunut, mutta suurin ongelma on se, että Terttu ponnistaa liian kaukaa. Tähän täytyy saada joku turvallinen ja tehokas plääni että saan vietyä Tepaa eteenpäin se PK-metrinen mielessä.
Valitettavasti mulla ei ole editointiohjelmaa, jolla voisin laittaa tuohon Satun lopun melkein-kirosanaan PIIP-ääntä päälle. 

Mutta on se hei tästä kehittynt, vai?!!
Lauantaina treenattiin Lahden suunnassa hakua. Rupiaa tuota lunta olemaan sen verran, ettei mitään ihmeitä enää pysty tekemään, mutta pientä radanpätkää kuitenkin. Tertulle varmasti tekee hyvää saada tällaista "kivijalkatreeniä"; suoraanmenoa, radan suunnan hahmottamista, maalimiesmotivaatiota, yliheittoja, erikseen ilmaisua jne., sitten voi taas lumitilanteen salliessa ottaa mukaan tyhjiä ja muuta semmoista Isojen Tyttöjen Juttua. No Mervi. Meni ihan kivasti lukuunottamatta sitä, että kertaalleen peruutti rullan kanssa puun vierelle, katsahti ylös, että huh, ei se olekaan mamma ja peruutti siitä mun sivulle <3 Merville kyllä sopisi välillä semmoinen pitkä ja rankka rupeama, tuolla kun se muutamansata metriä kyntäisi kaulaan asti nuoskalumessa tyhjää niin eiköhän rupeisi maalimies maistumaan ihan eri tavalla... Mutta kun ei voi, niin ollaan sitten ihan vajaata sataa metriä tahkottu. Välillä ajattelen, että pitäisikö koko Merkka laittaa tauolle, että onkohan tuollaisesta pienestä sessiosta enempi haittaa kuin hyötyä sen viretilan kannalta, mutta koska yhdistän hakutreenit aina lenkkeilyyn, tokotreeniin tms. niin ainahan se Merkka on kuitenkin mukana, ja minä vain en pysty, siis kertakaikkiaan ei vain sydän antaisi periksi jättää sitä treenaamati. Mutta hei, toiset viettää tipatonta tammikuuta, Merkalta onnistui homovoltiton tammikuu! Ihan mieletöntä! Sitten voisi ottaa vielä haukkumattoman helmikuun, maalimiestenlöytämismaaliskuun ja mitä näitä nyt onkaan, niin mehän oltaisiin kesällä iskussa.
On se sievä - vaikka ite sanonkin.
Hakutreeneistä jatkettiin sitten tokoilemaan A-Qility-hallille. Yritin huijata Merkkaa tekemään vääriä asentoja idarissa mm. suorittamalla sen peruuttaen, mutta Mervi ei mennyt lankaan. Itselläni oli vähän vaikeuksia hahmottaa... Kun mulla on siinä liikkeessä vähän vaikeuksia hahmottaa jopa ihan etuperin kävellen. Mervi oli kyllä kuuliainen ja kiva, on ollut jo jonkin aikaa (toki se on samalla myös pilli kurkussa ja ylivireinen, mutta tuntuu siis paremmalta). Täytyy ehkä lähteä sen kanssa kokeeseen pudottamaan itsensä taas maanpinnalle :-D Terttu Marjatta oli vähän villi ja kokeili mitä kaikkea "merkki"-käskyllä suorittaa: ruudun, agilitysiivekkeen kierron, targetille menon, hypyn, noudon... Vähän keskusteltiin. Ihan hyvässä hengessä. Että on kiva kun on kivaa, mutta vain silloin kun on kivaa mun säännöillä, eikä vain härvelletä omilla säännöillä. Treenin jälkeen käytiin vielä kahvittelemassa Oilin ja Peten tykönä ja olipa kivaa jutella. 



Tänään sunnutaina hakuiltiin täällä Haramaantien puolessa (ei Marjokankaalla, jossa minä yksikseni törötin ja ihmettelin että mikä on kun ei kukaan tuu mun kaa leikkimään...). Samat kuviot taas, ihmettelen kyllä, miten Mervin eka pisto oli taas varmaan 150 m syvä ja toinen alle 50 m, tuntuu, ettei sillä ole kauheesti logiikkaa tuossa sen menossa... Meillä on kyllä Elinan tekemä hyvä patenttisysteemi näihin talvitreeneihin, ns. liukuhihnamenetelmä, jossa jokainen maalimiehen sijoittelu ja koirien järjestys on niin loppuun asti mietitty, ettei kenenkään tarvihe jäätyä sinne lumeen kuusen alle. Merkka-Pekka on saanut nyt lähes aina kunnian olla viimeinen koira, joten saan siltä kieppejä pois enkä vain tyrkkää sitä autoon ja jätä sinne kihisemään omassa liemessään ja kehittelemään vielä korkeammat kiepit seuraavalle kerralle. Treenin jälkeen se saa jauhaa sitä iänikuista palloaan ja sen jälkeen vielä putsata kaikki palkkapurkit ja usein siitä vielä suoraan lähden lenkille. Sirken kanssa tästä syksyllä juteltiin ja vaikken nyt mene vannomaan, että tämä(kään) Mervillä nyt mitenkään aukottomasti toimii, niin tätä kirjoittaessahan tässä samalla hokaan, että justiinsa olen tässä kaksi juttua Mervin hauista kertonut: se on aina yleensä viimeinen, se ei ole homovoltannut koko vuonna kertaakaan (ah miten ihanaa kun tällai tammikuussa voi vielä kehua, ettei koko vuonna ole :-D). On se jännä. On, on se hyvin jännä.


Haun jälkeen lähdettiin vielä Marjokankaalle lenkille. Voi miten ihana päätös viikolle, se koko lenkki oli aurattu! I-ha-naa! Sen lisäksi, että siellä on nyt paljon kivempi kävellä (pari talvea sittenhän meidän slogan tuolla oli "eiku hanskat käteen ja konttaamaan"), niin nyt voin lähteä sinne myös juoksemaan! Vihaan juosta yleisillä teillä kun koirat pitää olla edes jotenkin hanskassa, ja metsissähän on joko aivan ***sti lunta tai sitten niitä hemmetin aggressiivisia wannabe-iivoniskasia sauvat tanassa valmiina puhkomaan silmät jos joku uskaltaa heidän Pyhää Toimitustaan ihan kenkät jalassa sabotoimaan. Mon Dieu *silmienpyörityshymiö* 
Lähes 5 km baanaa jota luukuttaa :-)
Näin sitä tämmöinen perusnegatiivinen pessimisti, joka kuulemma aina naama norsunperseellä ilmapiiriä pilailee ihan näinkin triviaalista asiasta vallan innosta hihkuu. Niin, tänään vähän kimmastuin kun ei vain ihan oikeesti jaksaisi aina asiallisesti ja ystävällisesti puolustella omia, eettisiä ruokavalintoja. Jännästi ihmiset kasvissyöjän kohdatessaan joskus muuttuvat ravitsemusalan asiantuntijoiksi, jotka tietävät, että ihminen on luotu lihansyöjäksi (varsinkin ateistilta tämä luotu on aika invalidi argumentti vai olenko taas ymmärtänyt jotain väärin...?!) eikä pelkällä kasvisruoalla elä (ehkä mie olenkin kuollut jo vuosikausia sitten, en vain tajua sitä itse, vähän kuin Bruce Willis siinä "I see dead people"-leffassa...). Ja jos tällä sormi pystyssä Suuria Totuuksia paasaavalla raadonsyöjällä on ylipainoa yhtä paljon kuin mulla elopainoa, niin, no joo. Ihan sama. Joskus on vain pakko purkautua. Ja jatkaa omassa blogissa vielä vähän raivoamista. Vähän jää joskus kierrokset päälle kuin Merkalla hakutreenissä ikään. Sitten taas rauhoittuu ja jaksaa hymistellä että joo joo, riisitauti tuloo ja osteoporoosi ja tukkakin lähtee päästä.

Oho. Tulipa taas asiaa. Ja vielä enempi siitä asian vierestä.

K: Kuka ei kuulu joukkoon?
V: Ninni. Se on mustavalkoinen, muut on trikkejä.
Näin o!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Elämän perusasioita

Mervin maanantaiaamu alkoi vähän ikävissä merkeissä. Urpona se hyökkäsi lumikolan kimppuun ja sillä jäi kieli kiinni siihen. Kokemuksesta tiedän, että se ei tunnu kivalta. Vieläkin reilusti yli 30 vuotta tapahtuman jälkeen nimittäin itsellänikin menee puistatuksen kylmät väreet selässä kun sen yhden tietyn valopylvään näen... En uskonut, kun äiti sanoi ettei kannata. Kantapään kautta piti sekin kokea (plus että vahinkoa yritin laittaa kiertämään kun yllytin pikkusiskoa nuolemaan mattotelinettä mutta se oli fiksumpi kuin minä...). Eikä Mervin huono fiilis siihenkään loppunut: tuuhea häntä ja matala hännänkanto niin viiden kilsan umpihankilenkin jälkeen näyttää tältä:

Pakkoks siinä on kuvailla
Tiistaina käytiin porukoilla ja samalla reissulla täydensin koirien ruokavarastoja. Ja omia lankavarastoja :-)
Emmiä eläinrääkätään
Keskiviikkona oli vuorossa operaatio pakastimen sulatus ja sieltähän löytyi koiranruokapakkasen kätköistä vaikka minkälaisia aarteita: semmoinen megasuuri hirvenpaisti, josta sekä kissat (paitsi Min "yök-en-syö" Lai) että koirat söivät kaksi päivää. Ja sopivasti kaikille ydinluunpätkät.

Terttu Repolaisen aarre
Mun vesipumppu tai mikä talousvesiautomaatti se nyt lieneekään, rupesi sanomaan sopimustaan irti tuossa viikonloppuna. Hirveillä ylikierroksilla se jaksoi just ja just ihan vähän vettä pumpata, mutta kuulosti siltä, että räjähtää justiinsa. Uskalsin niinku hampaat pestä ja vessankin vedin kannetulla vedellä ja koko pömpelin mukana tullut noin sivun mittainen ylimalkainen käyttö- ja asennusohjekin oli italiaksi. Yritettiin Elinan kanssa sitä korjailla, mutta se meni enemmänkin hihittelyksi ja ihmettelyksi ("Saakohan tuosta ruuvista vääntää?" "Nyt se pihisee silleen että varmasti kohta räjähtää") ja lopputulema oli ympäriinsä roiskuava vesi ja tulviva kellari, joten päätettiin nostaa kädet pystyyn ja tunnustaa, ettei nyt ehkä putkimiehiksi kannata ruveta. Ilta meinasi päättyä kunnon katastrofiin kun Elinan ooppelikin teki lakon siihen meidän pihalle. Torstaina meidän iskän kanssa sitten yritettiin vielä korjata vekotinta risalla pyöränpumpulla ja googlettamalla ohjeita. Kummallakaan ei mitään hajua miten tuommoinen toimii ("Mikähän letku tuo on?" "Kuuluuko tuolta tulla ilmaa?" "Hei nyt se hajosi kokonaan, ei tuu vettä pisaraakaan!" "Ai hei täällä on töpseli pois seinästä."), mutta loppujen lopuksi me saatiin se korjattua. Ei aavistustakaan mikä siinä oli vikana, ehkä vain pari ruuvia löysällä, ja mitä sille oikeastaan tehtiin, mutta nyt se taas pörisee kuin uusi. Mitä juhlaa onkaan kun saa tiskata ja pestä pyykkiä ja ihan suihkussa käydä. Pieneen sitä ihminen tyytyy kun vähän aikaa kokeilee vähän askeettisempaa elämää.

Lunta rupeaa olemaan ihan tarpeeksi jo.

Perjantai-iltana meillä oli Homeetalla tokotreenit Elinan ja Sirpan kanssa. Mervi treenasi lähinnä taas niitä idareita ja seuraamisia ja se on kieltämättä viime aikoina tuntunut tosi kivalta. Paitsi se seuraaminen. Mutta noin niin kuin ylimalkaan se on enemmän siellä kentällä mun kanssa kuin yksin pallonkiilto silmissä. Täytyisi jossain vaiheessa testata miltä se koekehässä tuntuu. Terttu härvelsi vääriä tunnarikapuloita nostellen ja ruutua treenikassista etsien, mutta teki vallan mainioita luoksetulon pysähdyksiä ja aika kelvollisen ohjatun noudon. Lisäksi treenasin sen kanssa taas sitä hypyn hahmottamista. Ei enää ehkä ihan niin hurjalta näytä, mutta ei se vielä ihan optimaalinenkaan tekniikaltaan ole.

Pikku Niina siellä kuin herran kukkarossa <3

Lauantaina treenattiin Elinan ja Riikka V:n kanssa hakua Kukonkoivussa. Ennen treenin aloittamista päästiin työntämään hankeen juuttuneen kanssaharrastajan pakettiautoa takaisin tielle. Aika hyvin kolme riuskaa akkaa saatiin kottero liikkumaan, hyvä myö! Myös itse treenit onnistuivat kivasti, Terttu menee niin suoria, syviä pistoja ja Mervi ei *kop kop* ole tehnyt homovoltin homovolttia koko vuonna! Käytiin vielä taapertamassa Marjokankaan lenkki, joten muoriso-osastokin oli tyytyväinen.

Vähän vielä treenii jooko pliis...?!
Tänään Elinan kanssa sama setti kuin lauantaina: ensin köyhän miehen hakuilut kahdestaan (siirtyvä mm ja toinen puoli tyhjää) ja sitten lenkki. Vähän oli metsässä märkää, mutta ei se tällaisia true-hard-core-harrastajia lannista. Tertulla on nyt ruvennut esiintymään vähän sellaista omatoimisuutta, jollaista Mervi ei ikikuunaan ole esittänyt. Se mieluusti juoksisi itsenäisesti keskilinjan yli toiselle puolelle. Täytyypä välillä palkata sitä pistoilta pois tultaessa. On kyllä hyvin erikoista. Mervihän on elämänsä aikana kerran meinannut ylittää keskilinjan itse. Joissain asioissa Terttu on niin äitinsä tytär ja joissain taas ei niin sitten yhtään.

Pistä se kamera pois, mullon hommat kesken.
Aika hyvin sitä ihan tuollaisissa pikaisissa hakutreeneissäkin tulee liikuttua. 2,5 km ihan huomaamattaan.

Aikamoista syheröä on.
Hengailua lenkin jälkeen

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Hakua ja hallireenii

Se on joulut ja uuetvuoet ja loppiaiset ja kaikki nyt taaksejäänyttä elämätä, haikeena pakkasin joulukoristeet vintille ja heivasin kuusen mäkeen. Mervikin voi huokaista helpotuksesta. Sillähän on noita arjen pikku askareita, joita se haalii itselleen ja yksi niistä on vahtia, etteivät kissat pudota kuusenpalloja. Merkka kun näkee, että kiellän kissoja just nyt vaikka niitä kuusenpalloja tiputtelemasta tai huonekaluja raapimasta tai Mairea sohvaa nuolemasta, niin se on tikkana paikalla komentamassa, mun korvaamaton pikku pirttihirmu. Hyvin huomasi, että jos vaikka lenkiltä tultiin ja kissat olivat käyttäneet tilannetta hyväkseen ja kuusenpalloja lojui lattialla, niin Merkka meni vähän ahdistuneen oloiseksi. Härkäviikot siis alkoivat, mutta mukavasti ollaan nyt saatu parit kivat hallitokoilut tähän arkea piristämään ja lumitilanne on toistaiseksi sallinut vielä hakuilutkin. 

Pakkasen kiristyessä...
kerä on suosituin nukkuma-asento
...ja emäntä haaveilee talviasuttavasta torpasta
Perjantaina käytiin Elinan kanssa Homeetalla tokoa vääntämässä jossain vähän oudommassa porukassa. Vaikka nyt on vasta sunnuntai, en kyllä hirveesti edes muista mitä treenattiin. Tertun kanssa uskalsin ottaa tunnarin ihan liikkuroituna (noh, eihän se ihan silleen mennyt kuten elokuvissa, mutta meni kuitenkin :-D), varmasti tehtiin kyllä muutakin. Mervin seuraaminen on vähän päässyt levähtämään, se on "vähän" kiepeillä, ja vaikka se pientä hetkellistä edistämistä lukuunottamatta pitää paikkansa, ei paina, askeltaa tasaisesti, pää on stabiili jne, se vain tuntuu aivan kamalta, koska se ei vain ole rento. Niinpä nyt sitten olen vain veivannut pitkäkestoista tylsää samaa rataa kentän päästä päähän ja jutellut sille että voi kun me ollaan rentoja jaadijaadijaa (sain kerran vinkin että mun pitää laulaa Jukka Pojan "Silkkii"-biisiä, mutta siitä Mervillä hampaat alkoivat kalisemaan...?!!). Rentoa siitä ei koskaan kyllä saa, mutta jos vaikka jotenkin edes vähän harmoonisemman... Ihan vain sen vuoksi, että Merkalla olisi helpompaa.

Eilen treenattiin hakua Lahden päässä. Koska oltiin tosi tehokkaita, ehdittiin ottamaan vielä ilmaisukierros halukkaille. Terttu pääsi virallisessa treenissä tekemään ihan perushommia ja sitten vielä irtorullilla ilmaisua ja kivasti puksutti pikkulikka kyllä siihen nähden miten vähän (3 kertaa) se on ilmaisuja tehnyt. Napakasti malttaa pitää rullaa suussaan siihen asti että saa sen irrottaa, vaikka hyvin huomaa, että mieli tekisi hössöttää. Mervillä meinasi vähän taas hirttää kaasu kiinni ja käytöstavat (ja yksi maalimies) unohtua, mutta sellaista sattuu. Voi sattua ihan kenelle tahansa.

Hakumettältä kurvattiin sitten Korkeavireelle vielä tokoilemaan. Koska meitä oli erinäisten peruutusten jälkeen vain kolme ja aikaa kaksi tuntia, niin kerrankin sai tokoilla sydämensä kyllyydestä ja vähän ylikin. Terttu kokeili taas tunnaria liikkeenä ja olikin yön aikana maagisesti oppinut sen, sitten hiulattiin hyppyä, Tepa nimittäin ei osaa yhtään arvioida mistä sen pitäisi ponnistaa. Tehtiin sikana toistoja namikupille eri etäisyyksiltä, hurjalta näyttää ja vähän se metrinen PK-este kyllä pelottaa tuon kanssa. Sitten mentiin vähän lisää mukavuusalueen ulkopuolelle ruudun tarkkuustreenissä ja kaukoissa kun eivät millään meinanneet onnistua. Parhaansa Tepa kyllä yritti, mutta sen paras on joskus vielä aika vähän. Propsit Tertulle kyllä yritteliäisyydestä, vaikka aina ei ihan mennytkään putkeen.

Mervi teki alkuun aika kinkkisen kuuntelutreenin, sitten idaria (enkä saanut sitä tekemään väärää asentoa, en vaikka veivasin sitä eestaas varmaan 7 kierrosta :-D) ja koska Merkka oli kuuliainen ja taitava, päätin vähän haastaa sitä levittelemällä sen kaikki lempilelut matkalle ruutuun. Ihan sikavaikee oli Merkan mielestä se, että sekä ruudun edessä että sen takana oli pallo. Miten sitä voi muka mennä sinne ruutuun kun pitää väistää molempia palloja? Sen fokus ei millään meinannut irrota pallo-pallo-pallo-ajatuksesta vaikka välillä turvauduin jopa Wanhaan Kunnon raahausmetodiin (toisella ihan silmät loistivat kun treenissä oli vähän haastetta ja vastustusta). Sinne se sitten kuitenkin lopulta meni hienosti ja oli hyvin tyytyväinen itseensä. Ja kun nyt kerran haastetta peliin laitettiin, niin levittelin vielä lelut siihen Merkan eteen ja piti vielä kaukojakin tehdä. Alkuvaihdot olivat vähän tahmeat, mutta kyllä se siitä treenin edetessä notkistui ja hauska oli Mervistäkin sitten valkata leluvalikoimasta itselleen palkkalelu. 
Do dii! Alkaa käskyttää vain!
Siis sanoko se akka nyt istu vai maahan...
Mun jalka ei hei tottele!!!
Tänään sunnuntaina päästiinkin het alkuunsa lumitöihin. Joku meidän perheestä vihaa lumitöitä, joitain ne eivät liikauta mihinkään suuntaan, ja jotkut tykkäävät kuin hullu puurosta.


Meillä oli sovittu hakutreenit, mutta koska näin tammikuussa joillekin saattoi lumi ja pakkanen tulla vähän yllätyksenä, innokkaita treenaajia oli loppupeleissä sitten taas vain Elina ja minä. Saatiin kyllä ihan hyvin hakuiltua niinkin;  meidän koirat ovat niin yksinkertaisia ja onnellisia saadessaan tehdä hommia, ettei niitä haittaa että toinen puoli on tyhjää ja toisella puolella yksi siirtyvä maalimies (ja yksi ämmällä alkava ei panisi pahaksensa vaikka koko alue olisi tyhjää luulen ma). Treenin jälkeen käytiin perinteinen Marjokankaan ympärikävely ja varsinkin Maukka-täti oli revetä liitoksistaan kun pääsi pitkästä aikaa kavereiden kanssa ulkoilemaan. Sinan kanssa harrastivat mummokävelyä: toinen sinisessä, toinen punaisessa takissa peräkkäin siinä hangessa kipittelivät <3

Terttu Repolainen tarkkana kuin porkkana

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Eilen oltiin Bagdadissä, huomenna en muista missä

Suonette anteeksi otsikon postposition vokaalisointurikoksen, loppusointujen harmonia ennen kaikkea nääs! Kaikki alkoi siitä, kun mun uudenkarhea, aggressiivisenpunainen läppäri ei suostunut tajuamaan missä aikavyöhykkeellä se on, vaan sitä piti huijata vähän että sain kellon oikeaan aikaan. Nooh, koskapa mulla on sekä Windows-puhelin että -tietsikka, niin johan ne jossain vaiheessa keksivät puhuvansa samaa kieltä tai pikemminkin ymmärtävänsä toisiaan sanattomasti, joten alkoivat sitten kommunikoida keskenään. Yhtenä kauniina päivänä huomasin, että kone oli nyt sitten tunnin edellä, mistä päättelin, että nyt se on joko siirtynyt kesäaikaan tai sitten tajunnut, että ollaan Suomessa, joten siirsin sen aikavyöhykkeelle UTC+2 ja kaikki oli fine. Paitsi seuraavana aamuna, kun puhelin herätti minut tunnin liian myöhään ja sekoitti kaikki kalenterin aikamerkinnät sen mukaan oliko ne tallennettu puhelimeen vai koneelle alunperin. Ja että mun sijaintipaikka olisi Bagdad. Vähän tuli kiire kurkkaamaan ikkunasta että näkyykö minareetteja, kameleita ja burkhia, mutta huhhuh, onneksi näkymä oli sama vanha metsää ja Valtion Rautatie. Never trust Bill Gates.

Sä ihme suuri olet öisen taivahan
Viime perjantaina oltiin taas Korkeavireellä tokoilemassa osan meidän hakuporukan kanssa. Terttu teki ensin Riikan liikkuroimana AVO-luokan tsekkauksen ja oli melko villi ja vähän epätarkka seuraamisessa ja loppuasennoissa, mutta teki kaiken oikeastaan ihan kivasti <3 Sitten oli Mervi Annikin vuoro ja Mervi Annikkihan sitten harrasti toko koko rahalla... Teki ihan kivasti idarin istumisen (aihe, josta ollaan kuukausia neuvoteltu...), ruudut, kaikki ihan mallikkaasti, mutta toi sitten tunnarissa väärän ainakin 6 kertaa. Ja aina sen saman väärän, ja aina yhtä reippaasti ja nopeasti kapulat tarkasti haisteltuaan. Lopulta jo suutuin, että nyt rupeet ääliö tekeen hommia tai reeni loppuu justiinsa, ja sitten se hyvin nuopeasti ja kapulaa kulmahampaiden välissä roikottaen kävi hakemassa sen oman (juurikaan haistelematta kun tiesi kyllä missä se oma on...) Tein vielä uusinnan niin, että kiihdytin Merkkaa ensin lelulla ja sitten agilityputken kautta kapuloille ja nyt se teki hienon tunnarin. Aina sen pitää jotain jekkua keksiä. Aina sen kanssa saa kärsiä ja hävetä. Voi Mervi, Mervi, Mervi.

Pakkasen kiristyessä itämainen kissa menee kiepille

Sunnuntaina harrastettiin hakua. Tepatsu teki ihan perustreeniä ollen hyvin taitava. Mervin kanssa otin kolmen maalimiehen treenin niin, että juoksin näytölle pettävää hankikantoa pitkin ja olin hyvin tyytyväinen itseeni etten kaatunut kertaakaan.

Lumitilanne suosii hakuharrastajaa
Eilen loppiaisena käytiin taas treenaamassa Korkeavireellä. Treenasin Elinan tyttären Hennan kanssa, josta on tullut tosi taitava treenaaja ja koiranohjaaja - ja treenikaveri! Terttu Marjatta teki vähän häiriöseuraamista, kadotti noutokapulan, odotti hypyn jälkeen taivaasta putoavia palloja, Teki myös hienot, oikeat ohjatut ja ruudut. Teki myös hienoja luoksetulon stoppeja. Teki niin dynaamisen maahanmenon, että liukui vattallaan lähes 10 metriä. Juostaan täysiä, stopataan täysiä, näin sen mun mielestä pitää mennäkin. Varsinkin kun alkuun näytti siltä, että Tepan alaa on enemmänkin kaikennäköinen tepsuttelu ja köpsyttely. Ja juu, tiedän kyllä, että tietyt tokotuomarit itkevät verta tuon nähdessään. No can do. Deal with it. (And I deal with the points vaimitensenytmeni...)

Peräkylän turistit ry Kotkassa
Ja Mervi. Suunnittelin sille pikku killeritreenin että saisin sen kupin menemään nurin eli alkuun Mervin lempivauhtiliikkeitä palkatta putkeen: ruutu, ohjattu, hyppynouto. Ja siihen se tunnari päälle taas agiputken kautta hetsattuna. Noh, koska tästä nyt jo neuvoteltiin ja koska silloin kun Merkka joutuu skarppaamaan, se tekee hyvin, joten tunnari onnistui mainiosti. Se on kyllä tosi jännä koira, vaatii niin kauheasti ohjaajaltaan, mutta antaakin sitten kaikkensa. Mutta on se rankkaakin välillä. Onneksi sen vaava nyt ainakin toistaiseksi on tuollainen hupakko vielä. Monesti ajattelenkin treenatessani, että ensin työ (Mervi) ja sitten huvi (Terttu). Sitten tehtiinkin idari, ja niinhän se Mervi päätti, että koska vaikea treeni meni noin hyvin ja mamma oli noin tyytyväinen, niin idarissa voikin sitten jo vähän löysätä nutturaa ja räiskiä niitä asentoja ihan miten sattuu. Noh, minäpä päätin, että myöhän ei nyt ruveta vääntämään, koska siitä nauttii vain toinen meistä ja vein Mervin jäähylle ja Tepa sai hubailla sen loppuajan. Voi mikä tyrmistys. Draama. Katastrooffi! Sitten kun tuli Mervin toinen vuoro, se teki niin kiltisti ja kuuliaisesti kaikki asennot, semmoiset istu-maahan-istu-järjestykset ja muut kosahdutusyritykset. 

PS. Yhden uudenvuodenlupauksen voisin ehkä tehdä. En treenaa ääliöiden kanssa. (Mervin kohdalla voin tehdä poikkeuksen, ajatelin ennemmin näitä kaksijalkaisia ääliöitä...)

torstai 1. tammikuuta 2015

Haulla alkoi tämä vuosi :-)

Joulunpyhät menivät lenkkeillessä kauniissa (ja ihan liian kylmässä) talvisäässä.




Tapaninpäivänä käytiin Korkeavireen hulluilla päivillä (perinteiset joulun ajan alet: 15 euroa/tunti) tokoilemassa. 


Tänään hakuiltiin pikkuporukalla.

Näin uuden vuoden kunniaksi porukalla on tapana kerrata vähän mennyttä vuotta ja asettaa tavoitteita tulevalle. Mennyt vuosi oli aika paska. Toki Mervi nyt voitti SM-kultaa jne., mutta yleisfiilis oli aika perseestä ja kaiken kaikkiaan jäi kyllä enempi paskan maku suuhun kuin hyvä mieli. No jos sitä nyt sitten vaikka toivoisi ettei tänä vuonna meidän porukasta kukaan kuolisi, mutta sekin taitaa jäädä haaveeksi kun perheeseen kuuluu selkävikainen 13-vuotias ja muuten vain elämänsä ehtoopuolta toinen takajalka maata laahaten rahjustava 15-vuotias.

Pirjon toiveesta vielä kuva joulukuusesta. Kokovartalokuvaa ei kyllä tule :-D


Sen verran voisi vielä palata menneeseen, että treenitilastot kertovat tyttöjen käyneen viime vuonna 71 kertaa hakumetsällä, 35 kertaa esineruudussa ja ajaneen 51 jälkeä per kuono. Lisäksi sitten kaikki toko-/tottis-/EK-härpäkkeet ja mitä milloinkin. 

Uuden vuoden juhlinta oli meikäläisen tapaan riehakasta kreisibailaamista. Aamulla lojui hirveessä darrassa sammuneita juhlijoita pitkin lattioita.




(Oikeesti kun puhelin piippasi vuoden vaihtumista, olin just ripustamassa vanhuuttaan reikääntyneitä pässinpökkimiä naurlle kuivumaan. Oli päässyt koko vuoden vaihtuminen tässä kaikessa hässäkässä unohtumaan.)