Muuta Mikkeliin - Ooppelisi on jo siellä (Pieksis-karsinta 15.12.)

Lähdettiin eilen karsimaan Pieksämäelle vasta yhdentoista maissa aamupäivällä, sillä Io starttaisi juoksun vuoksi viimeisenä ja koska Matti ja Eikka järjestelevät systeemejä autokunnittain, oli Mervi sitten luonnollisesti toiseksi viimeinen. Aamulla olin jo kahteen otteeseen ehtinyt tehdä lumityöt ja kirota tuota valkoista paskaa jota vain riittää ja riittää. Oikeastaan koskaan eivät ole koevalmistautumiset seikä treenin että ajatuksen tasolla jääneet näin vähille, niin paljon on ollut viimeisen parin viikon aikana huolta ja murhetta meidän pienessä perheessämme. Ajattelin vain, että Pieksiksellä saisi ainakin vähän muuta ajateltavaa - ja toisaalta ei ollut hirveästi paineita, kun ne nyt ovat vain yhdet tokokisat, olkoonkin karsinnat. (Tämä mun tunnettua aforismiahan siteerattiin jopa männäkesänä Koiramme-lehdessä.)

Ajeltiin siis kaikessa rauhassa - kerrankin päivänvalossa kohti Pieksämäkeä ja suunniteltiin perinteistä vessataukoa Mikkelin ABC:lle, kun huomasin, että ooppelin turvatyynyn vikavalo on taas syttynyt. Kirosin, koska mun jokavuotinen perinne on kurvata katsastuskonttorille ooppelin merkkihuollon kautta ja maksaa setille noin minuutin hommasta 35 eurosta kun he sammuttavat sen vikavalon. Sen enempää en siis kiinnittänyt tähän vanhaan vikaan huomiota, lätkäisin vain tarkoitukseen varatun mustan tarran siihen päälle kuten aina. Vähän ajan päästä huomasin, että myös ABS-merkkivalo palaa. Tässä vaiheessa alkoi vähän tuskan hiki kihota otsalle, varsinkin kuin liukkaalla tiellä piti koko ajan tehdä pientä korjausliikettä, ja jotenkin tuntui, ettei myöskään ohjaustehostin oikein pelitä. Elinan pikadiagnoosi oli laturin hihnan katkeaminen, ja juuri kun käännyimme sinne Mikkelin ABC:n pihaan, ooppelista meni sähköt. Konepelti auki ja vahvistus diagnoosille: laturin hihnahan se.

Soitto Autoliittoon ("Puhelun hinta 1,95 e/minuutti, jonottaminen on maksullista. Olette jonossa"), sieltä yhdistivät Mikkelin partioille ja sieltä lähimmälle Team Ahmalle. Setä Ahma kysyi missä ollaan, sanoin että Mikkelin ABC:llä ja setä siihen, että kappas vain, niin hänkin, ja niin oli apu paikalla alle minuuttissa. Tätä mie kutsuisin jo palveluksi. Setän mukaan hihnapyörä oli paskana, ja se taasen oli rikkonut sen hihnan, joka ei myöskään ihan uuden veroinen ollut. Eihän siinä mitään. Setä Ahma vei meidät sitten yhdeltä ABC:ltä toiselle, jossa oli pikakorjaamo (se, että korjaamon setä tulee paikalle, maksaa 50 euroista. Se, että korjaamon setä myöskin korjaa, maksaa 90,-/tunti. Plus osat vielä siihen päälle.) Tässä vaiheessa oltiin jo Elinan kanssa tehty kisapaikalle pääsemiseksi plan B (bussi, joita ei lauantaisin kulje); plan C (taksi, 80 km, kaksi emäntää ja viisi koiraa, niinpä niin), plan D (uusi hihna sukkahousuista) ja soitettu koepaikalle Matille, että myö nyt ei vissiin tulla, johon Matti vain, että kyllähän tulette. Arvottiin sitten kehdataanko soittaa jollekin jo aamulla startanneelle kilpailijalle että tulisi meidät hakemaan (80 km/sivu), ja Elina sitten soitti Satsulle, joka kultaisena, ihanana ihmisenä tuli meidät hakemaan. Ooppeli jäi siis Mikkeliin ja siirrettiin koirat ooppelista foordiin ja matka jatkui.

Koepaikalla oltiin puoli neljän maissa ja vähän ehdittiin juoksuttaa ja lämmittää koiria ja itsejämme ennen kehään menoa. Perinteinen ruudusta poikki -järjestys, alkuosan tuomaroi Purasen Marko ja loput Markku Mäntynen. Nollakoirana paikallaanoloissa oli Anun luu.

Paikallaistuminen: 10

Paikallamakuu: 10

Seuraaminen: 9

Idari: 9,5

Luoksetulo: 9,5

Ruutu: 10

Ohjattu: 10

Metalli: 10

Tunnari: 9,5

Kaukot: 10

Yht. 312 p. sijoitus 2. 

Jessica ja Mac voittivat samalla pistemäärällä, kolmansina Tarja ja Zici.

Mervi tuntui kehässä oikein kivalta. Hän oli iloinen ja älyttömän vauhdikas keittämättä kuitenkaan yli tai ääntelemättä. Seuraaminen oli vähän ylivireistä ja pompahtelevaa, kuitenkin tasaisempaa kuin treeneissä viime aikoina. Luoksetulossa vähän osui eteen tullessaan, tunnarissa korjasi kapulan otetta. Erityisen iloinen olen ruudun onnistumisesta, tämä kun on hajotettu atomeihin ja kasattu uudestaan ihan nyt vasta. Samoin kaukojen onnistuminen lämmittää mieltä. 

Kotimatkalle päästiin Tytin ja Sampan kyydillä, voi mitä luksusta kun koirillekin oli kaikille omat häkit. Käytiin vielä siellä surullisenkuuluisalla Mikkelin ABC:llä syömässä ja toteamassa, että siellä se ooppeli tönöttää. Make haki meidät sitten Lahdesta takaisin peräkylille. 

Kyllä turisteina mukana olleet Maire, Emmi ja Rem varmaan ihmettelivät lastausta autosta toiseen, pikaiset pissatukset Pieksämäellä siinä välissä. Olihan reissu. Miljoonat kiitokset vielä Satsulle, Tytille ja Sampalle ja tietenkin Elinalle henkisestä tuesta ja ja järjen äänestä. Ilman teitä olisin varmaan vieläkin Mikkelissä. 

Ja koska tiedän, että moni seuraa tätä blogia vain saadakseen tyydytystä ja hyvää mieltä siitä, että joillakin menee vielä huonommin kuin itsellä, voin kertoa, että multa hajosi ooppelin lisäksi tässä pari päivää sitten myös vessanpönttö. Se on nyt villalangalla korjattu.

Ostinpa tuossa jokunen aika sitten lumilingonkin - kun halvalla sain. Hekumoitsin ajatuksella, että ne ajat, kun työnnän tuota valkoista paskaa viiskytämetriä ylämäkeen niin että v*ttu repeää, ovat mennyttä. Eräänä iltana tuosa männäviikolla kun sitä lunta oli satanut mustanaan käynnistin sitten masiinan ja lähdin linkoamaan. Lumen alle oli jäänyt Mairen juoksunaru (Maukan uusi harrastus on kaivaa mätiä omenia lumen alta ja syödä niitä), joka sitten kietoutui tuhannen solmuun lingon rakenteisiin ja jotain sieltä sitten napsahti poikki ja se siitä sitten. Ärräpäitä päästellen tartuin sitten taas perinteiseen kolaan lykin lunta otsasuoni pullistellen ennen kun kurvasin pihasta. Pahaksi onnekseni peruutin sitten vähän aggressiivisesti suoraan sen kolan päälle ja niin oli kolakin p*llun päreinä.

Mutta nämä nyt ovat vain aineellista vahinkoa.

Jälkikoe Pieksämäki 6.10.

klo 04.00 Herätyskello soi. Olen vielä puolenyön maissa etsinyt Merkalle ketjupantaa ja pakkaillut ooppelia, ensimmäinen ajatus on vanha tuttu "onko tässä mitään järkeä".

klo 05.00 Lastataan Matkakeitaan parkkikselta kannustusjoukot eli Elina ja koiransa kyytiin- ihan hyvin mahtuu kaksi emäntää ja kahdeksan bordercollieta yhteen ooppeliin; neljä taakse, kolme turvavöihin takapenkille ja yksi repsikan jalkatilaan. Huomaan, että Merkan eväät unohtuivat kotiin, koukkaistaan takaisin.

klo 05.30 hurruutellaan kohti Pieksämäkeä. Radiossa Joel Hallikainen laulaa "Turhaa, aivan turhaa, on jälkiänsä lähtee seuraamaan", toivotaan, ettei siitä tule tämän reissun tunnusbiisiä.

klo 07.45 perillä, ollaan tultu aika haipakkaa ja kiritty eniron suunnitelmasta kolme varttia pois. Koirat aamulenkille, pientä häslilnkiä kahdeksan koiran hihnalenkitys vaatii, kun ovat tottuneet juoksemaan valtoimenaan. Ilmoittautuminen. Todetaan, että kokeen tuomarin nimi komeilee osanottajaluettelossa. Eihän niin voi periaatteessa tehdä. Jos ovat ottaneet tilalle Peuhkurin (jolta Mervillä on kaksi ykköstulosta), mulla menee hermo. Onneksi tuomarina on sitten Halosen Ilkka.

klo 09.00 koirien tarkastus, numeroiden arvonta ja lähtö jälkimaastoihin. Spekuloidaan metsänreunassa odotellessamme, että ainakin puolitoista tuntia menee ennen kun Mervi pääsee radalle, suunnitellaan aamutorkkuja.

klo 10.06 Mervi lähtee jäljestämään, janalla hän tekee taas kunnon koukkauksen (ei kuitenkaan enempää kuin miinus kaksi pistettä), jäljestää laukalla koko ajan, tarkasti ihan jäljen päällä alusta loppuun.

klo 10.20 kuusi keppiä taskussa saavumme Mervin kanssa hiekkatien laitaan. Ei hajuakaan missä olen. Soitan Elinalle, hänkään ei yllättäen tiedä. Hän soittaa torvea, haukuttaa Sinaa, en kuule. Arvon suunnan ja lähden tietä oikealle. Soitan ratamestarille, ja hän vahvistaa pettämättömän suuntavaistoni olevan tälläkin kertaa oikeassa.

klo 10.38 palautan kepit kisakeskukseen. Jäljen ajamiseen meni 14 minuuttia, keppien palauttamiseen 18. Palautusaikaa sain 7 minuuttia. Onneksi Mervi oli nopea. Jäljeltä siis 168 p.

klo 12.20 Mervi lähtee esineruutuun. Hän nostaa kaksi esinettä ja tiedän, että kolmas on edessä ja Merkka vain ei ehdi haistella. Hän juoksee vesi pärskyen ympäri ruutua, kunnes aika loppuu. Ja edessähän se kolmas olisikin ollut. Pisteitä 22 eli maastosta 190. Tottiksesta pitäisi saada siis vähintään 80.

klo 12.40 katsellaan tottissuorituksia ja kuunnellaan arvostelua. Tiukassa on pisteet Halosen Ilkalla tänään. Olen ihan varma, että Mervi saa 68 pistettä. Mervin parina on saksanpaimenkoira Armas, joka suorittaa ensin, Merkka pötkölleen. Oli ollut tuomarin mukaan tarkkaavainen, mutta tarkkaavaisuus fokusoitui enemmän Armaksen suoritukseen. Oli ihan vinossa kun hain hänet. Mervi oli taas tottisvireessä (Lauri Töhkän sanoin "kiihkeyttä kuumaa, hulluutta, huumaa"), kaksikiloiselle murisi, mutta hyppynoudossa päästi sellaisen kunnon leijonankarjaisun tömähtäessään maahan ja ottaessaan kapulan. Eteenmenossa tuomari antoi suullisen luvan laittaa koira maahan, mutta Merkka ehti totella jo tuomaria...

Kun mentiin kuuntelemaan arvostelua, Elina jo onnitteli käyttövalion arvosta, mutta sanoin, ettei mikään ole vielä varmaan. Vasta sitten, kun arvostelu oli yli puolenvälin ja kaikkiin liikkeisiin tuomari oli sanonut "...erittäin nopea; erinomainen", rupesin itsekin uskomaan siihen, että kyllä sieltä se 80 rapsahtaa vähintään. Ja rapsahtihan sieltä jopa muutama enemmän, eli se sama lukema, jonka Mervi on saanut viidestä käymästään kokeesta kolmessa, eli 96. Tämä on myös Mervin tottispisteiden keskiarvo, eli omantasoisensa suorituksen hän sitten kyllä teki.

Loppupisteet siis 286, JK3, 1-tulos, kokeen paras ja FI KVA. On se kyllä aivan mahtava pieni koira. Kun ajattelee, että hän on minun ensimmäinen jälkikoirani. Ja ensimmäinen käytännön valioni. Enkä minä vieläkään tajua jäljestämisestä mitään, kunhan tallustelen niitä silmukoita metsään ja eksynkin silloin tällöin. Meidän vieraiden tallomien jälkien saldo esim. tänä vuonna on 2 (Elina ja Tarja) ja sitten ne kaksi koejälkeä. Viidellä kokeella hänestä nyt sitten tuli kuitenkin käyttövalio. Alokasluokasta tuli kakkostulos (1 keppi jäi ja sähläsin itse janan sen lisäksi että Mervikin sähläsi). Sen lisäksi kuukausi sitten Lappeenrannassa jäi yksi keppi ja nyt se yksi esine. Tottispisteet ovat olleet 98, 96, 94, 96 ja 96. Alokkasluokkaa lukuunottamatta Mervi saanut aina myös kokeen parhaat pisteet. On se vain mainio pakkaus.

klo 15.45 on koko koiralössi lenkitetty ja matka takaisin voi alkaa. Mikkelin ABC:llä (meinasin taas ajaa ohi. Ja taas kääntyä väärään suuntaan, vaikka Elina taas sanoi minne pitää kääntyä. Ja vielä se Elina jaksoi ihmetellä etten ole tuotakaan oppinut vaikka siellä Pieksämäellä kerran, pari ollaankin käyty...) Aamulla kun oltiin käyty tuossa ABC:llä, niin Elina näki ison agenttiateria-mainoksen ja sanoi, että tuommoinen pitää ostaa Merville, jos hänestä tulee käyttövalio. Niinpa ostin Merville agenttiaterian (myyjä kysyi mikä dippi siihen tulee, ja sanoin että ihan sama, se tulee koiralle, joka ei noita dippejä ehkä osaa arvostaa) ja koska Mervillä oli niin hyvät kannustusjoukot mukana, hän halusi tarjota kaikille vielä valiojäätelöt. Ostin siis litran jäätelöpaketin ja jaoin sen kahdeksaan osaan ooppelin konepellillä, ja Elina sitten päästi koiran kerrallaan siihen parkkipaikalle saamaan jäätelönpalansa. Voitte kuvitella, että muutamalla muulla liikenneaseman asiakkaalla leuka loksahteli kun niitä koiria vain riitti ja riitti. Ja myö nauraa rätkätettiin kun heikkopäiset.

klo 19.00 mennään käymään Valkealan hurjimmassa bilemestassa Lohikukossa (jonne ei viimeksi kun Pieksämäen karsinnoista tultiin päästy edes sisälle), jossa Mervi hövelinä vielä tarjoaa kierroksen Elinalle ja työkaverillemme Satulle, joka reippaana tyttönä fillaroi seuraksemme.

klo 21.00 kotona. Kyllähän siinä koko päivä meni, mutta hauskaa oli, eikä lähdetty edes turhaan, aivan turhaan.

Kiitos Elinalle henkisestä tuesta ja mahtavasta kisaseurasta! Olipa tosi kivaa, että oli ystävä mukana jakamassa Mervin tärkeän hetken.

Mervin agenttiateria

No nyt on tallottu jälkeä.

Tässä yksi syy miksei mistään tule koskaan mitään. Piti tehdä lyhyehkö, kolmen kepin jälki, noin avoimen luokan mittainen. Pituutta tuli 1,4 km, jäljestettiin jostain kumman syystä vain ykköskepille asti (kepit merkattu kameroiden kuvilla).

Minen vain osaa. En, vaikka olisi kuinka pelit ja rensselit mukana.

Ykkönen siis nousi ihan ok, laskin, että sinne olisi matkaa 170 metriä, mutta Sports Tracker väittää 240.

Sitten tallasin tällaisen pienen "lohdutusjäljen" kun kerran päätin, että mehän jäljestetään, vaikka kuinka sataa kaatamalla (kaksi keppiä, nousivat molemmat):

Tällä mittaa noin seitsemisensataa metriä. Mun oma arvio oli 470 metriä, askelpareja mittaamalla.

Treenausta

Kylläpä on taas jäänyt päivittely. Treenattu ollaan, toissa viikolla tokoa lähinnä ja kaksi jälkeä Marjokankaalle, jossa lauantaina taas onnistuin kävelemään silmukan, jota Mervi ei selvittänyt (hän tosin lähti vähän takki auki sitä jälkeä ajamaankin ja hermostuin jo ensimmäisessä kulmassa kun hän ylimielisesti porhalsi yli, kun löytyyhän se jälki juoksemalla ympyrää aina uudelleen...). Sunnuntain korjaussarja sen sijaan oli ihan hyvä. Eilen lauantaina treenailtiin Elinan ja Tarjan kanssa Sippolassa jälkeä, Tarja teki Merkalle sellaisen kilometrin jäljen, joka hukkui neloskepin jälkeen kun tuli polunylitys. Kutosen nosti sitten vahingossa. Olipa kuitenkin kiva kun joku oli valmiin jäljen tallannut. Tältä se sitten näytti. Nyt on puhelimessa nimittän Sportstrackeri ja ne eksymiset loppui tähän! Ja oman jäljen sabotoiminen tallomalla sen päälle yms. yms.!!!

Lampaita ollaan viety hevoslaitumelle ja ollaan otettu pitkiä hakuja ja kaikenmaailman kuvioita. Yllättävän vähän on esim. hakujen kaaret kärsineet tuosta hankalasta laitumesta ja siitä lehmipolkua pitkin kuljettelusta, jossa lampaat pitää syöksyä pysäyttämään lähes pusertumalla niiden ohi kun molemmilla puolilla on riukuaita.

Tokossa ollaan lähinnä jauh... eiku tapel... eiku tehty ylläpitotreeniä ruudun suhteen. Sitkeästi se Merkka yrittää tarjoilla omavalintaisia suoritustapoja siihen liikkeeseen, siksi en esim. rotumestaruuksiin hänen kanssaan lähtenytkään, yritetään nyt ratkaista tämä ongelma ennen karsintoja. Rotumestisten voitto tuli kyllä ilman Merviäkin Peräkylille, Iolla on nyt semmoinen voittoputki päällä, että huhhuh. Treeneissä Mervi on tuntunut iloiselta. Hyvin, hyvin iloiselta ja hilpeältä. Kun on tottunut siihen maaniseen ja tahmeaan Merviin, niin tätä pitää nyt kyllä vähän opetella.

Hakua ollaan tällä viikolla otettu kahdesti. Tiistaina Haramaantiellä Mervi hoiti koko radan kahdella pistolla, mikä oli kyllä ihme. Nyt eilen Vuolenkoskella hän taas luukutti nättiä rataa, suoria, syviä pistoja alusta loppuun, muttei vauhdin hurmassa nostanut ukon ukkoa. Noh, myö ollaan Merkan kanssa tuossa ryhmässä vain siksi, että siellä on niin hienoja ja lupaavia nuoria koiria, että on mukava olla niille maalimiehenä ja nähdä niiden kehittyvän. Kyllähän nuo ryhmämme tavoitteelliset harrastajat tuntevat myötähäpeää tällaista puuhastelijaa katsellessaan, mutta koska kukaan ei minulle vieläkään ole tullut kertomaan miten tulisi toimia, niin juoskoon Mervi. Siitä hän tykkää.

Myös esineruutua on kahdesti treenattu hakutreenien yhteydessä. Eilen illalla Vuolenkoskella vein Mairelle ja Emmillekin esineet ja voi kun muoriso-osasto oli mielissään. Emmi niin tarkasti haravoi ruutua neliösentti kerrallaan eikä tule takaisin pistolta ilman esinettä ja Maire se lähti kuin telkkä pöntöstä noin 200 metriä suoraan ja palatessaan haki sitten taaimmaiset esineet. Etuesineestä hän sitten painoi ohi urku auki (ja nenä kiinni) moneen otteeseen ja yritin huutaa ja viheltää hänet takaisin ettei pumppu petä tms., mutta kun eihän se Maukka kuule juuri mitään.

Eilen otettiin muuten vielä pk-tottikset APKY:n kentällä, Merkka Ion parina. Eihän se hyvältä näytä, tunnu eikä kuulosta, mutta eipä tällä treenimäärällä voisi mitään ihmeempää odottaakaan. Itse sain Tarjalta ja Elinalta kritiikkiä omasta kävelystäni kun en osaa edes suoraan kävellä, saati sitten tehdä  temponmuutoksia kävelyyni saati sitten laskea askeleita ja sitten kun on se vammainen jalkakin niin ei hyvältä näytä, ei.

Jotenkin niin kovin, kovin haikeaa, että maastokausi on kohtapuoliin laitettava pakettiin. Illalla ei kohta näe enää tehdä mitään ja viikonloppujen maastotreenit luultavasti jäävät vähemmälle siksi, ettei ole enää kokeita. Toivottavasti lumi ei tule vielä pitkään, pitkään aikaan että edes vähän ehtisi jäljestellä vielä. Ja lenkkeillä pitkin poikin metsämaastoja.

TOKO:n piirinmestaruudet 16.9. Kotka

Tänään skabailtiin tottelevaisuuden piirinmestaruuksista Kotkassa. Kisapaikka oli kätevästi ihan mun lapsuudenkodin lähettyvillä, ja niinpä vietiinkin muoriso-osasto mummolaan lelliteltäväksi ja lenkkeilytettäväksi kun lähdettiin kokoonpanolla Io/Elina/Mervi/mie kotkalaisen hallia kohti. Ooppelikin hyrisi niin tasaisesti kun siitä taas oli muutama osanen vaihdettu (mm. pakoputki, joka ei oikein meinannut mahtua sinne minne piti ja näin piti ooppeliin sahata pakoputkelle sopiva kolonen).

EVL:aan oli ilmoittautunut ennätykselliset 12 koiraa - suoritusjärjestys oli perinteinen ruudusta poikki. Tuomarina toimi Pernilla.

Paikkaistuminen: 10

Paikkamakuu: 10

Seuraaminen: 9 - pari vähän norjalaista istumista...

Idari: 9,5 - maahanmeno vino. Mutta minä osasin!

Luoksetulo: 10

Ruutu: 7 - vähän omatoiminen stoppi, mutta kaksi pistettä meni lopun tuplakäskystä kun juuri Merkkaa kutsuessani viereisessä kehässä haukkui koira. Packalénin tätin kehässä siitä kun ei oikein rokotettu...

Ohjattu: 10

Metalli: 10

Tunnari: 9,5

Kaukot: 9 - aika norjalainen se eka istuminen. Ja katsokaapa huviksenne videolta mitä haipakkaa käskytettiin...

Yhteensä: 289 pistettä, KP ja 2. sija.

Piirinmestaruus meni ansaitusti Elinalle ja Iolle upealla 304:n pisteen suorituksella! Kuten jo viime vuonna todettiin, tärkeintä ei ole voitto, vaan kaksoisvoitto! Kolmanneksi sijoittuivat Tarja ja Nomi, hyvä me!

Rasti seinään - Peräkylän pessimistit hymyilee!



Hyvä Mervi, Io ja Nomi!



Olipa koe. Jos mulla on vaikeuksia hahmottaa sitä idaria, niin kyllä oli liikkeenohjaajallakin. Liike oli alun perin suunniteltu niin, että kulmat olivat terävät, sivut eri pituiset ja koko kehä sellainen merkkihelvetti, että oksat pois. Lisäksi osalle kilpailijoista käskytettiin molempien - siis etu- että takamerkin - kiertäminen, sitten osa käännettiin jo reilusti ennen sitä etutörppöä yms. yms. Pernilla joutui itse suunnittelemaan kehän, joka oli kaiken lisäksi melko mikroskooppisen pieni. Kaukot käskytettiin niin, että hitasjärkisempi olisi pudonnut kärryiltä jo ekassa vaihdossa (eikä vähän rauhallisempi koira olisi millään ehtinyt mukaan). Io ei seuraamisessa päässyt tekemään sivuaskelia lainkaan. Meille käskytettiin kahdessa liikkeessä vielä "Käsky!" silloin kun koira oli sivulla perusasennossa liikkeen suoritettuaan...

Mervi taiteili taas siinä innokkaan ja ylivireisen rajamailla, mutta pääpiirteittäin oli ihan kivassa mielentilassa.

Valmennusrenkaan leirillä

Merkka omaa vuoroaan odottelemassa

Viime viikonloppu vietettiin hyvässä seurassa renkaan syysleirillä, tällä kertaa ihan uudessa paikassa jossakin Inkoossa (jonne oli sitten yllättävän pitkä matka kun sitä perjantai-iltana lähdin ajelemaan...)

Stoppaus

Lauantaina treenattiin aamupäivällä Rajalan Elinan, Oilin, Riitan ja Tesun kanssa. Merkka teki seuraamista, hauskaa hämytunnaria ja kaukoja.

Iltapäivällä tehtiin kokeenomainen treeni Jonten kanssa. Mervi oli melko hulvaton; hän tykästyi kenttään heti alkuunsa (ja niin tein minäkin, heti tuli mieleen että ihanan pehmeä luoksetulon stoppi-kenttä :D) ja oli yllättävän hilpeä, seuraamisessakin vallan pompsahteli. Jontte tykkäsi että kovasti näytti paremmalta Merkan meno kuin esim. kesän Tending-leirillä. Mervi kyllä sortui taas muutamaan kisavirheeseensä, päällimmäisenä jäi mieleen ruudussa suoraan maahanmeno, jota sitten loppuleiri eri kokoonpanossa hinkattiinkin.

Ruutuhun menossa

Sunnuntaina pienryhmässä Merville liikkeiden välejä ja sitä ruutua sitten. Otinko sitten vielä jotain muuta, en muista...?! Ehkä otin, ehkä en. So not, pääasia että sitä ruutua tehtiin. Ai niin, ja paikallaanolot loppuun.

Merkka tarpeeksi perällä ruudussa ja ihan jaloillaankin, tätä ei näe usein!

Iltapäivällä treenattiin Jonten ryhmässä vielä lisää sitä ruutua (Merkka palasi takaisin siihen vanhaan päivitykseen eli seisoi, mutta aivan liian edessä...). Ja ehdittiin seuraamistakin tehdä. Tällä kertaa Mervi olikin vähän maltillisempi kuin lauantaina. Ja koska muut halusivat ottaa vielä paikallaanolot häirittynä, Mervi sai olla härnikoirana, mikä hänestä ehkä oli leirin paras osuus. Sai mennä agilityputkea ja tehdä niitä luoksetulon stoppeja. Ja riehua. Mitä sitä pieni koira muuta uskaltaakaan elämältään toivoa.

Häiriköinnin iloa

Kaikki kuvat: Maarit Karhu

Madottoman hienosti menee

Heräsin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä karseaan päänsärkyyn. Puoliunessa kävin keittiössä nappaamassa päänsärkytabletin. Heräsin aamulla ja päätä särki yhä aivan kamalasti. Huomasin ottaneeni särkylääkkeen sijaan koirien matolääkettä. 

Kukkahattuhakuilua

Tänään treenattiin hakua paikassa jonka nimi ei oikeasti ole Seesta, mutta jota kutsumme Seestaksi. Niin siis siellä treenattiin. Mervi teki hyvin rataa, alusta loppuun veti iloisena ja ennen kaikkea tyylikkäänä vaaleanpunainen kiintorulla rytmikkäästi puolelta toiselle heiluen. Yhtään maalimiestä hän ei kyllä nostanut, mutta onko tuo nyt niin tärkeääkään. Selailin nimittäin treenien jälkeen Nastolan Smarketissa jotain Meidän koira tms. -nimistä uutta aikakausilehteä ja siinä Niemisen Reija sanoi että parasta haussa on nähdä kun koira nauttii tekemisestä (sorry Reija jos ei sitaatti mene ihan oikein, mutta siis sinne päin). Ja kyllähän se Mervi mielellään juoksentelee metsässä, varsinkin kun lähettelen sitä. Hän niin tykkää siitä hetkestä kun saa sammal lentäen ruopaista metsän siimekseen. Ja koska tämä on vain harrastus, ja harrastuksen on oltava mukavaa, niin olen nyt sitten kukkahattuuntunut vanhemmiten sen verran, että ei Mervin ole pakko löytää jos Mervi ei halua löytää. Näin kun minäkin vähän joustan näistä vaatimuksistani niin on puuhastelu kaikin puolin leppoisampaa.

Nykyäänhän monet vannovat ns. operantin koulutuksen nimiin, minä nyt intepretoin tuon trendin sitten näin omalla tavallani. Onhan tässä toki se miinuspuoli, että koesuoritukseenhan oleellisesti kuuluu se ukkojen nostokin, ja siitä syystä minä nyt sitten - etten nyt kokonaan ryppyotsaisen, tavoitteellisen treenaajan mainettani menettäisi - sanoin takakulman maalihenkilölle, että vonguttaa Merkan palloa vähän että hän tietäisi että jotain oleellista jäi nyt tekemättä. Ja että kätkisi tämän sydämeensä ja ehkä tuntisi omassatunnossaan pienen, mutta merkittävän pistoksen. (Todellisuudessa Mervi vain vähän vilkaisi sinne maalihenkilöön päin tyyliin "kappas vain, tänne on muutkin tulleet pitämään hauskaa, how nice!")

Pluspuoliahan tässä treenitavassa löytyy enemmänkin jos nyt näin peruspositiiviseen tyyliini yritän löytää: Voin esimerkiksi treenata yksin jos vain alueen jaksan tallata!

Ja sitten lopuksi vielä asiasta jälkimetsään: kukaan ei näköjään halua tuota jäljen piirinmestaruuden kiertopalkintoa. Olen järjestäjätaholle yrittänyt sitä tyrkyttää takaisin, koska Mervihän ei piirinmestiksiin ole menossa, mutta minulle ei vaivauduta edes vastaamaan minne mokomankin pölynkerääjän voisin toimittaa jatkokierrätystä varten. Weird. (Edit: Ja heti kun tämän postasin niin järjestäjätaholta tuli osoite mihin voin pytyn toimittaa...)

Lappeenrannan jälkikoe

Vihdoin oli jäljestyksen jumala meidänkin puolellamme ja pääsimme ensimmäiseltä varasijalta LPKY:n järjestämään jälkikokeeseen. Enpä ollut aamulla kovin pirteänä kuuden maissa lähdössä, koska näin kummallisia unia koko yön. Esim. sellaista, etten ollutkaan vielä saanut maisterin papereita vaan minulta puuttui kokonaiset viisi opintopistettä ja yksi vaihtoehto niiden saamiseksi oli nollatulos agilitystä omalla koiralla... Matkalla ohittelin mutkaisilla metsäautoteillä niitä kuuluisia thaimaalaismarjastajia, mutta sen verta huteralta heidän kyytinsä näytti, että ajattelin että jos jäljellä aloitellaan niin ehditään pois alta ennen kuin ovat perillä :D

Saatiin arvonnassa vihoviimeinen jälki jossain kunnanrajan tuolla puolen ja ajo-ohjeet miten sinne löydän. Ensi töikseni hätistelin mersupapparaisen pois meidän reviiriltä. Suht nopeasti päästiin sitten hommiin. Huomatakseni, että puolet meidän vermeistä oli jäänyt kotiin. Noh, hätä ei ole tämän näköinen, olihan Mervillä ne vaaleanpunaiset talutusvaljaat ja ooppelista löysin myös sen ei-solmiutuvan ja ei-risukkoihin tarrautuvan tanskalaisen näyttöliinan (joka meni n. 78 kertaa solmuun ja takertui noin 95 risuun). Näillä mentiin. Merkka kaarsi janalla aika voimakkaasti oikealle ja kohta tuomari huusikin "väärä jälki!" Mun oma tuomio olisi ollut saaketin vinoon suoritettu jana, koska sain Mervin kevyellä liinasta nyppäämisellä takaisin ruotuun. Jos hän omasta mielestään olisi ollut jäljellä, ei häntä niin vain olisi takaisin käännetty. Valitsi kuitenkin oikeansuuntaisen jäljen ja melko nopeasti nousikin sitten eka keppi.

Kakkoskepin jälkeen tuli vähän sekoilua, kaksi terävää kulmaa peräkkäin ja liejuisia traktorinuria, Merkka pyöritti minua ihan tosissaan. Sitten kolmoskeppi, minkä jälkeen tultiin melko kostean suon reunaan. Mervi hyvin päättäväisesti suunnisti sinne ja mie perässä, se saamarin liina tarttui johonkin, ja kun nykäisin, putosin polvilleni sinne. Kun pääsin ylös, huomasin, että vettä onkin niin paljon, että Merkka ui (tähän semmoinen silmiäänpyörittelelvä hymiö). Kelasin hänet pois vedestä ja hän etsikin toisen paikan jatkaa jäljestystä. Sekin oli tosin hyvin märkä, sillä upposin sinne persettä myöten ja imeydyin hyvin napakasti kiinni. Mervi parka sai tosissaan tehdä töitä että sai emäntänsä vedettyä suosta. Sen jälkeen risukkoista rinnettä ylös naama ruvella, ajattelin, että ei voi mennä jälki tästä. Mutta Merkkapa nosti kepin. Ja sitten tultiinkin jo autolle, mutta ennen sitä vielä Mervi pätevänä tyttönä nosti se kuminauhoitetun kepin eli saldona 5 keppiä. (Suom. huom., jäljentekijä oli mennyt sen meidän uimapaikan reunaa ja ylittänyt sen kuivasta kohtaa...)

Keppien luovutukseen ooppelilla urku auki (aikaa meni n. 20 min, olin ennen ensimmäistäkään avoimen koiraa paikalla vaikka he lähtivät metsään ensin), samassa paikassa oli esineruutu. Koska Mervi ei myöskään pk-liivejään muistanut ottaa mukaansa, saatiin järjestäjäpuolelta semmoiset lainaksi, tosin ne olivat Merkalle hieman suuret. Mutta nou hätä, kunnon ooppelikuskilla on aina jeesusteipit mukana, ja näin saatiin strömsöläisesti tuunattua Merville oikean kokoiset vermeet.

Ruutu oli suhtiinsa selkeää perusmetsää, esineet hyvin takana-edessä-keskellä, ihan normaalin kokoiset, ei mitään kikkailuja. Tuomarin sanoin Mervin suoritus oli täydellinen, tästä siis 30.

Pienen odottelun jälkeen tottikseen, voittajan koiria oli tässä vaiheessa skabaa mukana kaksi, joten Merkka isommalla numerolla pötköttelemään. Mervi oli jo kentän reunalla ihan hullu. Ei tiennyt hyvää. Ja voi pojat miten voi pieni koira käydä kuumana... Paikallaoloon jäi ihan "juujuu, kyllä mie tässä kiltisti makailen", yllätys olikin suuri kun Merkkaa hakiessani hän seisoi se ilme naamallaan. Se semmoinen vino irvistys, joka ei hyvää tiedä...

Seuraaminen oli muuten ihan napakka, mutta alussa ääntä. Erinomainen.

Liikkeestä istumisessa Mervi syöksähti kuin hauki kaislikosta kohti horisonttia kun suuni avasin, karjasin vain "sit!" ja hän istui... Tuomarin mukaan koiralle sattui väärinkäsitys, jonka se heti korjasi. No niin varmaan joo. Erittäin hyvä.

Liikkeestä maahanmenossa unohdin kävelyn siitä alusta kokonaan... Erittäin hyvä.

Liikkeestä seisominen erinomainen.

Tasamaannoudossa (ilman tukijalkaa!) murisi kapulalle. Erinomainen.

Hyppynoudossa kolautti mennessä, murisi esteelle. Erittäin hyvä.

Estenoudossa murisi. Erinomainen.

Eteenmeno oli jopa valmistelevalta osuudelta ihan kohtalainen. Ei maahan mennessään kääntynyt edes minuun päin, oli vissiin eteenmenopalkat mielessä. Erinomainen.

Paikallamakuu(/-seisominen) hyvä.

Yht. erinomainen 96 pistettä. Mun mielestä aivan liikaa.

Janaltakin saatiin täydet joten arpajaisten saldona M180 T96 yht. 276 p. JK3 1-tulos. Aika hikinen sellainen.

Hyvin järjestetty koe, nyt ei vähään aikaan Lappeenrantaan jäljennösten merkeissä mennä, kun siellä on aina Peuhkuri ylituomarina ja häneltä meillä on jo kaksi ykköstä.

Pyhäpäivän aktiviteetit

Aamulenkin jälkeen huristeltiin Valkealaan töllistelemään tottelevaisuuskoetta. Mervi pääsi tekemään hyppynoudon kokeen jälkeen. Ettei ihan turhaan koko päivää siellä roikkunut.

Sieltä jatkettiin tottiskentälle jossa jouduin vähän aikaa odottelemaan että kenttä vapautuisi; siellä nimittäin treenasi poliiseja. Vaikka en Oulusta olekaan niin silti... Jotenkin tulee aina niin syyllinen ja rikollinen olo kun on skoudeja näköpiirissä. Ja ne tietenkin jäivät vielä meidän treenejä katsomaan. Toisaalta jos olisi jotain kisajännitysongelmaa niin tuo olisi sen puolesta ollut hyvä treeni. Tein voittajan tottiksen vähän vajaalla seuruulla, Mervi oli tosi hyvä. Ainoa suurempi virhe oli mun heitto kaksikiloisen kanssa kun käytän sitä tukijalkaa. Vaikka kroppa muuten muistuttaa itäsaksalaista heittolajin harrastajaa, niin sitä kapulaa en saa kymmentä metriä heitettyä. Mutta kuten sanottu, Merkka oli vikkelä ja taitava. Hyppynoudonkin suoritti molempiin suuntiin koskematta. Loppuun otettiin vielä ylimääräisenä ohjelmanumerona piilonkierrot, minkä jälkeen Merkka halusi välttämättä kuraojaan rypemään.

Kotimatkalla tein narupallomaastoihin jäljen, josta tuli mun tallomaksi jäljeksi yllättävän looginen. Tosin jotenkin matemaattinen ajattelukykyni ei taaskaan toiminut ihan kaikilla sylintereillä ja niinpä jäljen ollessa jo yli puolitoista kilometriä pitkä mulla oli vielä kaksi keppiä taskussa... Joten nelikeppinen jälki. Mervi jäljesti nätisti ja nosti kaikki kepukatkin. Eikä törmätty edes marjasta-/sienestäjiin, vaikka metsät täynnänsä vaikka mitä tattiloita ja vahveroita ja joitain punaisia herkkupaloja (ilman valkeita pilkkuja...) olikin. Plus sitä mustikkaa. Sitä riittää ja riittää. Puolukkaakin näköjään aika runsaasti. Jäljestäjän unelmasyksy.

Viime aikoina tapahtunutta...

Maanantaina taisin vain ihan perunapellosta tokokentäksi tuunatulla omalla pläntillä treenata tokoa.

Tiistaina treenattiin hakua ja esineitä Marjokankaalla, Mervi oli huono. Haussa oma itsensä eli megahuono ja esineillä melko huono. Esineruutu oli vaikeakin, mutta silti. Oli vähän sellainen tunne että ihan kuin tuon koiran kanssa ei ikinä olisi mitään treenattukaan, sen tieto-taito-taso oli nimittäin vähän sellainen.

Keskiviikkona Martinpuron Tarjan ja Elinan kanssa treenattiin tokoa Mansikka-aholla. Mervi oli vähän sellainen nysvä ja minä EVVVK-asenteella liikenteessä joten en viitsinyt paljon edes mitään tehdä. Seuraamisen juoksuosuudella multa putosi pallo taskusta ja lopetin siihen. Paras oli ehdottomasti Emmi härnikoirana paikallamakuurivistössä kun se pingispallosilmät riemusta loistaen läjähti maahan ihan jokaisesta liikkurin "käsky"-sanasta ja ihan jokaisesta "maahan"-sanasta ja sen kaikista eri versioista. Aivan onnesta soikeana. Ja lenkin jälkeen kun Maire sai semmoisen pentujuoksuhepulin. Hän on niin hassu :D

Torstai ja perjantai meni koomaa muistuttavassa olotilassa. Elämä on rankkaa.

Tänään lauantaina käytiin aamulenkin jälkeen katsastamassa yksi paikka johon olen jo monta vuotta suunnitellut tallaavani jäljen. Ja nyt sen sitten tein. Tehtiin pieni lenkki ja ajaessani jäljen tallaamisen jälkeen poies sieltä ooppelista kuului siis ai-van järkyttävä ääni. Ikään kuin kolahdus, mutta paljon kovempi. Rämähdys?! Yritin katsoa mitä sille kävi, mutten löytänyt mitään (mikä nyt ei sinällään kerro yhtään mitään koska en silloin jouluaatonaattona tajunnut sitä räjähtänyttä rengastakaan kahdeksaan kilometriin...) Seuraillaan asiaa.

Jäljen muhiessa kävin treenaamassa voimalaitoksen nurtsilla tokoa. Nyt Mervi oli ihan kivan tuntuinen.

Sitten vähän paimennusta. Käytiin tsekkaamassa lampaat ja pyöritettiin niitä jonkin aikaa. Lähinnä poispäinajoa, joka on Mervistä aivan järjetöntä. Hänen logiikkansa vastaista toimintaa.

Jäljelle lähtiessä Mervi oli aivan lääh-lääh-puhkipoikki, joten vähän aikaa leikittiin vesiletkulla ja sitten hän sai kylpytakin niskaansa jotta vähän viilenisi. Jälki oli hyvin kiemurainen ja sisälsi neljä tienylitystä, lukuisia kummallisia suunnanvaihtoratkaisuja ja kaiken huippuna ihan loppumetreillä onnistuin - tämän ihan ensimmäistä kertaa vaatimattoman, mutta kommelluksia sisältävän jäljentallaajanurani aikana - ihan pokerina kävelemään oman janani poikki. Tämä kaikki tietenkin eksymistä välttääkseni. Ratkaisin syntyneen janadilemman aloittamalla janan keskeltä ja toivoa että Mervi jotenkin klaaraa homman. Hienosti Merkka-Petteri jäljesteli kaikki kepit nostaen ja jälkeä hukkaamatta. Hitsin paljon sieniä metsässä.

Illalla tein korjaussarjamentaliteetilla yhden esineen esineruudun Marjikselle (unohdin ottaa kulmamerkkejä ja esineitä mukaan niin siksi vähän kutistui tuo treeni). Avaimenperä kuopassa. Nousi ensimmäisellä pistolla.

Loppukevennys:

Ki, kissavitsi:

Mitä yhteistä on Elfriede-Kittyllä ja Harrison Fordilla?

No, kumpikin on takaa-ajettu :D :D :D

Ehhehe

TOKOa ja jälkeä

Pitkästä aikaa käytiin Ravilinnassa Merkan kanssa kahden tokoa veivaamassa. Tai oli meillä Maukka ja Emmi mukana, mutta he odottivat autossa. Mervi treenasi ruutua, ohjattua, idaria, kaukoja ja seuraamista. Ihan mukavasti hän pelitti tänään.

Sitten käytiin ajamassa siis ai-van järkyttävään ryteikköön tallaamani jälki. Mervi jäljesti hyvin intensiivisesti ja tarkasti, mutta ei yhtä keppiä vaivautunut nostamaan, vaikka ihan päältä menikin. Nostin sen sitten itse, mitä sitä hyvää keppiä jättää metsään lahoamaan.

Ja niin se minun lomani sitten loppui. :( Nyyh, ei viikko riitä mihinkään :(

Repovedellä

Äiti tuu grillaan, täällä huutaa Emmi ja Mervi

Oltiin oikeestaan lähes koko ajan veessä

Pää on painava, mutta onneksi leuka kelluu

Mitä likaisempi, sitä onnellisempi

Komentajakapteeni Emmin ponttoonilla kaikki hyvin

Mairekin välillä eksyi kameran eteen

Kohta tulee vettä, tuumii Mervi

Kaskea vissiin poltettu

Kohta mennään lossilla yli

Semmoista

Paimennusta verenmaku suussa

Siis Mervi vain puri kieleensä paimentaessaan, ei raadellut lammasta tms.

Sitten käytiin Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla poseeraamassa:





Esineet, haku, paimennus

...Siinä Mervin tämän päivän ohjelmisto. Mun piti tänään hoitaa tylsiä paperi- ym. hommeleita, joten aktiviteetit painoittuivat iltapuolelle.

Lapinkulmalla treenattiin esineitä ja hakua Elinan, Mikon ja Riikka M:n kanssa. Merville ensin esineet. Alue oli ryteikköinen ja takana oli oja, jonka ylityksen jälkeen oli vielä yksi takaesine, mikä oli Merkasta aika hankalaa, kun hänestä olisi ollut niin mukava vain siitä ojasta kääntyä tai korkeintaan ojan pohjaa pitkin edetä. Muuten kyllä melko oivallisesti työskenteli hän.

Haussa Mervi pääsi näyttämään uusia vermeitään. Vihdoinkin löysin hänelle pitkään etsimäni vaaleanpunaiset, maastokuvioiset valjaat nimittäin! Aika tyylikkäältä Mervi siis näytti viilettäessään; tähän astihan hän on joutunut hakuilemaan Mairen vanhoissa punaisissa valjaissa. Myös uusi rulla ostettiin PK-mestiksistä; vaaleanpunainen ruotsalaisrulla. (Tai patukka, mutta askartelen siitä rullan.) Mervin treeni meni seuraavasti: tyhjä, suora, suora, ilmaisu (vaaleanpunaisella irtorullalla), tyhjä, lähiukko kiintorullalla. Melko kiitettävästi Mervi hommasta suoriutui.

Treenin jälkeen käytiin vielä vähän paimentamassa, ja nyt Merkka makaa ihan taljana tuossa jaloissa, eikä hänen varmaan lampaita tarvi laskea saadakseen unen päästä kiinni :D

Ensimmäinen lomapäivä

Näin syksyn saapuessa ja koulujen alkaessa alkoi myös minun säälittävä, kokonaisen viikon pituinen melkein-kesälomani. Aloitettiin pirteästi pitkällä metsälenkillä tyttöjen kanssa. Sitten laitoin Merville jäljen vanhenemaan ja lähdettiin paimentamaan. Lampaat olivat kovasti menossa koko ajan johonkin, joten Mervi sai painaltaa hiki hatussa pitääkseen ne koossa. Jostain syystä niiden ryhmähenkikin vähän rakoili, ja ne levisivät sinne tänne kuin sepän eväät jos ei varaansa pitänyt. Häkitettiin ne ja vähän suuntakäskyjä treenailtiin.

Pienet toko-treenit vetäistiin voimalaitoksen nurtsilla. Otettiin ruutuprojektia ja kiertojen kanssa luoksetulon stoppeja.

Sitten tytöt pääsivät uimaan ja kylläpä se heistä olikin mukavaa :)

Viimein tuli jäljen vuoro. Jana oli vaikea, alamäki, polunylitys, ylämäki. Vähän räpistellen Mervi sen selvitti.

Illalla toko-treenit Männistön koulun kentällä. Mervi esitti taas kaikki huonot puolensa osaamatta yhtään liikettä kunnolla (no teki se paikallaanolot melkein yhtä hyvin kuin härnikoirani, oranssi mittelspitz "Törppö" joka tarvitsi vain pienen jalka-avun paikallamakuussa...). Pääasiassa se häröili, sikaili ja ennen kaikkea äänteli. Eipä taas vähään aikaan ole ollut niin paska fiilis treenien jälkeen kuin tänään. Olen sen kanssa oravanpyörässä, jossa yhteen asiaan puuttuminen hajottaa jonkun muun jutun ja siihen puuttuminen taas vaikuttaa tähän ja mistään ei tule mitään. Ja näin hieno koirani menee hukkaan kun en saa siitä sen parhaita puolia esille.

Viikonloppu

Lauantaina oltiin kisaturisteina PK-SM-kokeessa. Vähän ehkä itseä harmitti kun ei Mervin kanssa siellä oltu kisaamassa, varsinkin kun moni tuli kyselemään miksen ja osa luuli että oltiin sen kanssa. Ensi vuonna sitten. Ehkä. Katsellaan. Mutta kiva se oli katsoa ja jännittää ystävien ja kylänmiehien suorituksia (joo, ihan totta, oli vallan kylänmieskin kisaamassa). Mairekin pääsi turisteloimaan, vaikka ajattelin, että paukkuarka koira ja neljällä kentällä pyörivät tottikset, mutta Mairepa on jo niin kuuro, ettei se enää hötkyillyt. Ainoastaan illansuussa kun katsoimme IPO-koirien treeniä, se vähän reagoi ihmetellen piiskaan. Paljon hienoja suorituksia ja valitettavia pettymyksiä, mutta tällaista tämä koiraurheilu ja -kisaaminen on. Jos tosiaan tavoitteellisesti treenaa ja uhraa vapaa-aikansa koiran eteenpäin viemiseen ja tietää, että koira on onnistuessaan aivan timanttia, ja silti jostain syystä just niissä tärkeissä kokeissa ei onnistu, niin kyllä se vituttaa. Ja siihen tunteeseen jostain syystä osaan samaistua. Mutta suvereenisti Tupla hoiti jäljellä homman kotiin, aloitti ihan kokeen ensimmäisenä koirana ja siitä lähtien johti koko kisaa loppuun asti. Hieno homma!

Sunnuntaina paineltiin sitten F5-näppäintä kotikisastudiossa, ja käytiin voimalaitoksella treenaamassa tokoa. Sitten kävelytettiin lampaita ympäri ämpäri (eikä ne edes viljapeltoon rynnineet!) ja illalla vielä Mervin kanssa käytiin pyörälenkillä.

Ja siitä se loma sitten alkoi.

Harvinainen pyhäinjäännös olohuoneessani: Jäljestyksen suomenmestarin syömä pöydänkulma

Jälkeä, jälkeä, hakua

Maanantaina tein Marjokankaalle jäljen, jonka Mervi ajoi hyvin tarkasti, kunnes ihan loppumetreillä harhautui sienestäjien harhoille. Oli niitä perattuja sienenjätteitä joka paikassa, joten varmana oli harhoja. Periaatteessa Merkan ehkä olisi pitänyt tuo loppukeppikin selvittää, koska hänen olisi tuohon omaan jälkeen jo kaiken järjen mukaan pitänyt leimaantua. Mutta noin muuten ihan kivasti meni.

Tiistainakin tein jäljen Marjikselle, ja nyt taisi joku välikeppi jäädä (mutta oli vähän hankalat kepit kun satoi vettä ja tämän kepin noukin jäljen alusta vasta mukaan ja se oli kakkonen eli ei paria minuuttia kauemmin ollut hajustunut). Kivasti jäljesti kyllä vaihteeksi.

Keskiviikkona hakua jugurttipurkkimetsässä (siis mikä järki siinä on että ripustetaan sadoittain Jacky makupala- ja jugurttipurkkeja keskelle metsää puiden oksille roikkumaan?!!!). Mervi toimi hyvin mervimäisesti, yksikään pistoista ei ollut mieleni mukainen, mutta en mie tämmöinen tavan puuhastelija jaksa vääntää kun tulee vain paha mieli kaikille. Nyt kun ei nipota niin tulee vain mulle paha mieli ja sehän nyt ei haittaa ketään. Ei edes minua itseäni koska se on se mun normaaliolotila. Säälittävää. Treenien antikliimaksi oli kun yritin kuoriutua laadukkaasta euro viidenkymmenen sentin sadetakistani, mutta sen laatuvetoketju ehti parin tunnin treenien aikana ruostua jumiin enkä saanut sitä pois päältä. Ajattelin, että joudun viettämään koko säälittävän elämäni säälittävän lopun keltaiseen sadetakkiin verhoutuneena.

Tänään rupesin ajatuksen tasolla harkitsemaan jälkikokeeseen osallistumista. Piirinmestaruus olisi ihan kotinurkilla, mutta tajusin, että se osuu valmennusrenkaan leirin kanssa samalle viikonlopulle. Noh, eipä sen niin väliä, me mihinkään maastoon oltaisi edes päästy kun vain kymmenen pääsee tottiksen perusteella. Viime vuonna oli sen verran hyvä säkä että se tottis oli vasta jäljen jälkeen. No viime vuonna minäkin vielä jaksoin sen voittajan jäljen kipittää Merkan perässä. Ja Merkalla oli vielä hampaita suussa. Ja aurinkokin välillä paistoi.

Merkka ja Merkan kaverit iloisina :)

Jälkeä pitkästä aikaa

Haramaan tiellä tänään reippaana heti herättyäni (mikä tosin tapahtui klo 11.30...) Marjastajia ja sienestäjiä oli metsässä ihan kivasti. Jäljen tallattuani kävin tyttöjen kanssa lenkillä ja yksi kovasti toitotin kaikille metsässä pylliselevillä mummoille ja papoille, että sinne tien toiselle puolelle ei missään nimessä kannata lähteä poimimaan, sillä siellä ei ole marjan marjaa/sienen sieneä (sen sijaan siellä vanheni Mervin jälki :D)

Kuitenkin jäljen ja lenkin tehtyäni uhkarohkeasti lähdin vielä Nastolaan kaupoille, ja takaisin tullessani jotkut marjastajat/sienestäjät olivat sitten siellä Merkan puoleisessa metsässä käyneet, koska meidän epäviralliselle parkkipaikallemme oli parkkeerattu auto ja koska Mervi ei millään meinannut edes janalla jälkeä nostaa, vaan lähti aina kaartamaan väärään suuntaan, kunnes vähän kimpaannuin ja lähes näytin sille mistä pitää mennä. Pedagogisesti oikeaoppisempaa olisi varmasti jättää jälki sinne vain ja lähteä kotiin, mutta kun sen verran on vaivaa nähnyt että sen jäljen on huolella ja rakkaudella suunnitellut ja toteuttanut, niin ajettava se on.

Janapöllöilystä selvittyään Mervi jäljesti melko tarkasti ja hyvin, terävä kulmakin just eikä melkein, samoin kaksi tienylitystä. Ihan lopussa tuli taas pientä sählinkiä ja pyörimistä, mutta muuten ihan ok. Ja Mervi oli ihan puhki-poikki. Sen lämmönsietokyky on aika onneton :(

Tokoa ja lampaiden ulkoilutusta

Eilisen lauantain aktiviteettipuoli aloitettiin Elinan kanssa Marjokankaan lenkillä. Sieltä sitten singahdettiin pitkästä aikaa yläasteen kentälle tokoa treenaamaan. Merkka treenasi seuraamista, ohjattua, ruutua, luoksetuloa, kaukoja ja taas ruutua ja seuraamista. Seuraamisessa on menty aimo harppaus takapakkia, luoksetulon stopit olivat aika surkeat (tosin tässä mun on vaikea löytää ne oikeat kriteerit mikä on hyvä mikä ei) ja kaukot - ne nyt tuon koiran kanssa eivät vain luonnistu :( Ruudussa Merkka-Petteri sen sijaan oli tosi pätevä :)

Tesupallo saa kyytiä

Tämän jälkeen käytiin laitumelta hakemassa lampaat ja vietiin ne kävelylle. Ne pääsivät ihmettelemään seurantalon palaneita jäänteitä, patikoimaan metsäpolkuja ja tietenkin loppuhuipennuksena olympiakisojen hengessä urheilukentälle, jossa riittikin paljon ihmeteltävää, kuten kuularinki, jossa koko poppoo seisoi ihmettelemässä, eivät kai ole ennen vielä betonilla kävelleet. Kuminen pituushyppybaana oli myös neideistä kiva köpsytellä. Tälleen kirjoitettuna kuulostaa kyllä hieman oudolta ulkoiluttaa lampaita urheilukentällä, mutta täällä peräkylillä ei olla ihan niin tarkkoja tuommoisten asioiden kanssa. Aluksi meillä oli Elinan kanssa kauhet pähkäilyt ja suunnitelmat tyyliiin "jos sie meet tässä ja mie oon tossa ja lampaat ikään kuin tuolla ja yksi koira täällä ja toinen siellä ja sit nää niinku menis tästä...", mutta toteuttaminen vähän ontui, kun koko ajan joku palapelin palasista oli väärässä paikassa. Mutta sitten Iippa ja Merkka ottivat homman omiin tassuihinsa ja homma alkoi pelittää ilman, että meidän sen suuremmin täytyi puuttua tyttöjen työnjakoon, Io liikutti lampaita ja piti huolen etteivät ne painuneet metsään, ja Merkka oli lampaiden edessä huolehtimassa siitä, etteivät ne rynnineet hallitsemattomasti kohti auringonlaskua.

Sinne vain kaverit, kalliolle kukkulalle

PS: Kittykin ottaa lääkkeensä ihan kiltisti nyt. Syötän sitä kädestä herkkupala-herkkupala-lääke-herkkupala-lääke-herkkupala eikä toinen edes tajua ottavansa lääkettä :D

Ällöä

Alkuun reportaasia Peräkylän pessimistein (ällö)positiivisuustreeneistä ja loppuosa muuten vaan ällöä. Eli jos nouseepi helposti vihreä sylki ylös kurkkua pitkin niin tämä postaus kannattaapi ehkä oman mielenrauhan vuoksi jättää lukemati.

Eli tänään sitten Elinan kanssa treenattiin ihan asenteella voimalaitoksen kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa miljöössä (siellä on kuvattu Suomi-filmin klassikoita kuten legendaarinen Rosvo-Roope, kaksi kolmesta Tukkijoella -elokuvaversiosta sekä dramaattinen Koskenkylän laulu, jota purkittaessa Tauno Palo melkein siirtyi taivaallisille valkokankaille kuohuvan kosken pyörteisiin molskahdettuaan).

Itse treenit sujuivat leppoisissa tunnelmissa, kaikki meni jokseenkin nappiin, paitsi ruutu, jossa Mervillä oli oikea paikka hukassa, seuraaminen ja kaukot, joissa hänellä oli oikea tekniikka hukassa ja idari, jossa mulla oli oikea tekniikka hukassa. Eikä myö muuta sitten taidettukaan ottaa. Paitsi ohjattu, joka oli ihan ookoo. Mutta hienosti ja varsin harmoonisen mielialan vallitessa saimme treenit vedettyä läpi lopun teoriaosuuteen asti. Elinastakin on viime aikoina tullut niin pelottavan positiivinen. Joka treeneissä ja lenkillä hän löytää ainakin yhden neliapilan ihan noin vain.

Ja nyt siihen vielä ällömpään osuuteen. No, minullahan on hännätön kissa Elfriede-Kitty (josta eläinlääkäri on kirjoittanut mm. antaa mentaaliselta statukseltaan jälkeenjääneen vaikutelman), tuo tuki- ja liikuntaelinvammainen luojanluoma. Muut kissat, varsinkin itämainen ihme Lilifee, kiusaavat häntä joskus. Ja Kitty-paralla - kuten emännälläänkin - menee stressistä vatta sekaisin. No tässä muutama päivä takaperin Lilifee oli päässyt Kittyä (tai Shittyä, kuten häntä näinä ripaskapäivinä leikkisästi kutsun) vähän kiusimaan, mistä syystä Kittyllä meni sitten pakki sekaisin. Ja koska hän on vähän vammainen, hän ei pysty täydelliseen sisäsiisteyteen (ts. pissii ja kakkii vähän sinne sun tänne), eikä myöskään vammaisen selkänsä kanssa henkilökohtaisesta hygieniastaan huolta pitämään. No, koska Kitty ei myöskään ole kauhean liikkuvainen yksilö, hän nauttii etuoikeudesta ulkoilla puutarhassa mielensä mukaan, koska ei mihinkään kodin välittömästä läheisyydestä poistu. Siksi hän toissa päivänäkin ulkoili riemumielin, onhan se rentouttavaa istuskella leppeässä auringonpaisteessa lintuja ja myyriä vaanimassa.

Illalla sitten otin hänet pyllypesulle, olin koko päivän jo katsellut, että liekö vatta nyt ihan enemmänkin kipeä, koska kovin oli vaisu ja apea tuo tavallisesti kovin puskeva ja kehräävä kissa. Takaliikkeensä vaikuttivat huterilta vallan. Pelästyin jo, että nytkö hän halvaantuu, koska ristiselässä hänellä on melko mojova epämuodostuma. Ennen pyllypyykkiä laitoin hänet vielä hiekkalaatikolle, ja Kitty oli niin vaisu, ettei pysynyt siinä edes jaloillaan. Ajattelin, että otan hänet huomenna töihin mukaan, jos on aamulla vielä yhtä nuupahtanut. Pesulla ajattelin, että karvaa neidistä lähtee jonkin verran, joten harjaanpa hänet nyt vielä ennen nukkumaanmenoa. Vedin karstalla pari kertaa selkää pitkin ja katsoin, että mitä ihmettä siinä liikkuu (no nyt viimeistään kannattaa lopettaa lukeminen, jollein Polanskin Inho ole lempileffasi), ja koko karsta kuhisi aivan tuhannen täynnä iljettäviä kärpäsentoukkia. Multa lensi karsta yön pimeyteen ja huusin sellaista oksennuksen- ja itkunsekaista ulinaa, mitään niin kuvottavaa en kyllä ihan hetkeen ole kokenut. Ihan paniikissa yritin sitten nyppiä mouruavasta ja sähisevästä kissasta niitä matoja, oksennusta niellen. Yksin en siinä illan pimetessä voinut enää muuta tehdä kuin pistää kissan kylpyhuoneeseen aamua odottamaan.

Aamulla Kitty oli aivan flaati. Töissä hänet rauhoitettiin ja karvat ajeltiin selästä ja peffasta laaja-alaisesti. Hänellä oli selässään kaksi reikää, joissa madot herkuttelivat yrittäen syödä kissa parkaa elävältä. Todennäköisesti Lilifee oli saanut hänelle pari kynnenjälkeä selkään aikaiseksi, sitten se haiseva kakkapylly ja a vot, kärpäsillä oli elämänsä bileet. Madot pestiin pois, haavat tuoreistettiin ja ommeltiin. Sitten vain Kitty tippaan ja kipulääkkeet ja antibiootit päälle.

Kitty pieni sairastaa

Nopeasti se Kitty siitä alkoi elpyä - kun lääkäritäti Pia häneltä yritti ottaa tippaa pois, hän yritti karata ja kun Pia asettui hänen esteekseen, niin iski kaikin voimin kinttuun kiinni. Kotona sitten vielä putsasin ja voitelin haavat (onneksi Kittyllä on tuon vammansa takia tunnottomia alueita takaselässä...)

Tänä aamuna sitten "Näin annetaan kissalle tabletti, osa 1". Antibiootti on makutabletti, siksipä ajattelin, että no, mie vain annan sen Kittylle, joka kiltisti nielee sen. Virhe. Kitty kyllä kiltisti otti tabletin, imeskeli sitä hetken ja sylki taas ulos. Olin jopa vallan maksamakkaraa ostanut kyytipojaksi, mutta ei. Poskesta toiseen muljutti tablettia, mutta sylki pois. Sitten rupesi olemaan jo vähän kiire töihin, joten sanoin, että nyt vain suu auki ja lentokone tulee. Virhe. Kitty iski hampaat mun sormiini niin, että tähdet säkenöi silmissä. Keskisormesta puri ihan kynnen läpi ja palan pois, etusormeen tuli pienempi, mutta sitäkin kipeämpi haava. Eli nyt on sitten antibiootit kummallakin. Mun toinen sormi on tunnoton, toinen muistuttaa lähinnä mustaamakkaraa, sitä pakottaa ja se on kivikova. Iltalääkkeen liuotin pieneen vesimäärään ja pistin ruoan sekaan.

Ei ehkä ihan maailman kaunein kissanpeffa

Että näin täällä tänään.

Tuumasta toimeen

...Ja niin sitä sitten löysin itseni Iitin lukion kuoppaiselta parkkipaikalta tokon parista. Treenattiin seuraamista, kaukoja ja ruutua. Ja sitten taas seuraamista, kaukoja ja ruutua. Seuruussa treenattiin mielentilaa (lähinnä mun omaani, koska ehkä Merkan oikea mieliala tulee sitten sitä kautta) vaihtelevalla menestyksellä, kaukoissa lähinnä peruuttamisen ja temppujen kautta takajalkojen hallintaa ja ruudussa oikeaa paikkaa takarajalla. Ensimmäinen kerta oli hieno, mutta onneksi jo seuraavassa Merkkari ennakoi stoppia ja ja päästiin vääntämään.

Toko-SM ohjattu nouto

Mervi kävi tänään myös fysioterapiassa Aurasen Kirsillä. Kun jälkeenpäin kysyin oliko mitään erikoista, Kirsi kysyi mitä ihmettä mie olen sen kanssa tehnyt. Reidet kuulemma ihan täysin betonia, rintarangassa pientä jumia.

Ja koska nykyisin on muotia pitää erilaisia lifestyle-blogeja kuten ruoka-, muoti- ja käsityösellaisia, ajattelin kantaa korteni kekoon ja jakaa kaikkien uudenkarheaan blogiini eksyneiden lukijoiden kanssa kesän kuumimman herkkureseptin. Parhaat gourmet-elämykset ovat helppoja valmistaa ja syntyvät kuin vahingossa:

Peräkylän Pessimistin Aurinkonakit

Tarvitset:

• X-tra-pikkunakkeja
• Tiiviin muovisen pakasterasian
• Aurinkoisen sään
• Ooppelin

Tee näin:

• Ota tarvitsemasi määrä nakeroita Vihje: mitä enemmän syöjiä, sen enemmän nakkeja.
• Laita nakit pakasterasiaan (hyväksi havaittu: Jäänalle-merkkiset, löytyy ihan joka kaupasta. Vihje: Jos ei löydy kotoasi, kysy lähimmältä haku- tai jälkiharrastajalta). Sulje kansi tiiviisti.
• Aseta nakkipurkki Ooppelin katolle suoraan auringonpaisteeseen (hellerajaa hätyytellessä sopiva aika on neljä tuntia). Vihje: Mitä lämpöisempi sää, sen nopeammin aurinkonakit valmistuvat.
• Nakit ovat valmiita, kun niiden väri on muuttunut harmaaksi ja niitä peittää kauniin kiiltävä limakerros. Vihje: Jos haluat aurinkonakkisi eksoottisesti maustettuina, voit pitää niitä vielä seuraavaan päivään treeniliivin taskussa.
• Nautitaan hyvässä seurassa maitohappobakteerivalmisteen kanssa.

Maistuis varmaan sullekin. ...Ja eiku syömään!

PS. Se on syksy nyt. Marjokankaan iltajuoksuilta tukkapehkoon tarttui ensimmäinen hirvikärpäinen<3

Tilipitappi, tippi tappi

Ja näin minäkin vaihdoin blogia alati kenkkuilevasta vuodatuksesta tänne bloggerin puolelle. Itse asiassa tämä vaihto olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, viimeistään vuodatuksen liittyessä osaksi yhtä suurta alma media -perhettä sen Johanna Korhos-kohun aikoihin, mutta enpä silloin saanut aikaiseksi. Sen jälkeen enemmän tai vähemmän on tavallisesti niin rauhallinen ja tasainen luonteenlaatuni vähän hermostellut vuodatuksen pienten takkuilujen ja kirjoitusten hävittämisten takia, mutta tämä viimeinen episodi, jossa palvelin oli yli pari viikkoa alhaalla ja kun se vihdoin viimein - aika hikisesti mutta kuitenkin - alkoi pelittää, olivat kaikki viimeisen kolmen vuoden kuvat suhahtaneet kuin pieru Saharaan. Että kiitti vain, se oli siinä nyt. Meidän tiemme eroavat lopullisesti. Mielellään sitä suosisi suomalaista, mutta joskus se minunkin lehmänhermoni - jos ei nyt ihan katkea niin ainakin - vähän rispaantuu.

Viime perjantaista maanantaihin vietettiin Virroilla Marttisen perinnekylän kupeessa Tending-leirillä. Mervi puuhasteli hieman tokon ja haun parissa (vaikka onkin lajin harrastamisen virallisesti lopettanutkin). Jälkeäkin piti plan A:n mukaan vähän tallustella, mutta aina ei mene niin kuin elokuvissa ja niinpä jäi Merviltä jäljestelyt parempia aikoja odottelemaan. Omatoimisesti tehtiin Elinan kanssa vielä kaksi esineruutua, joista ensimmäisessä saatiin Kaarinan sponsoroimat esineet (taitaa olla rikas nainen kun jotenkin yli puolet esineistä oli jotain rahapusseja ja lompakoita), ja toisessa eksyimme... Kyllä, Peräkylän pessimisti eksyy esineruutuunkin (tässä ruudussa laitoin Iolle esineeksi mökkimme avaimen; vaikken oman koirani puolesta vetoa löisikään, niin kaverin koiraan on kova luotto).

Tokossa taisteltiin samojen vanhojen vireysongelmien kanssa, tällä(kin) kertaa vikaa löytyy rutosti enempi sieltä koirakon kaksijalkaisesta osapuolesta. Noh, paljon pussailtiin koiria ja joku pussasi jotain muutakin (tämä leiri tallentuu ihmisten kiintolevyille ehkä parhainten Leirinä, jolloin Heidi pussasi Rölliä). Loppukaneettina kun oltiin jo Ooppeliin survoutumassa, huusi Jonte peräämme vielä "Potkikaa toisianne!" Että kai se siitä taas se toko-treenimotivaatio nostaa rumaa, karvaista päätään... (Kun vielä olisi aikaa treenata.)

Uusi leiripaikka oli toki vähän prameampi kuin Hiidenhelmi, mutta se semmoinen tietty yhteisöllisyys jäi puuttumaan kun porukka oli hajaantunut ympäri mökkikkylää ja koulutuskentätkin olivat eri paikassa kuin yöpyminen. Jotenkin muutenkin on ehkä leireilytaidot vähän ruosteessa, kun vasta sunnuntai-iltana päästiin siihen "eitästätuumitään-köysikaulaan-mieoonihanhuono"-periaatekeskusteluun. Toki mie jo heti lauantaina jo tunteja ennen Mervin performanssia jo vuolaasti kyynelehdin hakumetsässä mutta se nyt vain jotenkin kuuluu asiaan eikä nyt ole niin erityisesti mainitsemisen arvoinen asia. Mervi taasen arvosti erityisesti majoituspaikkamme järvenrantasijaintia, se suorastaan karkasi veden äärelle ainakin 20 kertaa. Oli kyllä ihan mukavaa päästä tällaisen pidennetyn viikonlopun muodossa pois arjen tappavasta tylsyydestä ja tästä ylenmääräisen työnteon oravanpyörästä.

Kotimatkalla löydettiin vielä ehkä Suomen retroin huoltis. Hyvin olisi voinut Vilénin Sulo seisoskella siellä tiskin takana, sellaista perinteistä essonbaarifiilistä. Bensan hinnatkin oli ihan tussilla pahville kirjoitettu tien poskeen. Oltiin ihan että jos tämä olisi meidän nurkilla niin meillä olisi uusi kantapaikka.

Muista suunnitelmista sen verran, että jos Luoja suo, niin tokon piirinmestikset syyskuussa Kotkassa ja PK-piirinmestikset Kouvolassa.

Ja koska se vuodatus ne viimeisimmätkin kuvat sinne bittiavaruuden äärettömyyteen kadotti ne valokuvat, niin tässä vielä muutama viime aikojen harrastusten parista.

Kestävyyskoetreeniä Matkakeitaan terdellä

Virallinen juhannuskuva

Merkka elementissään